Täällä sitä vaan edelleen ollaan, painolukemissa ei ole tapahtunut muuutosta, siinä se seilaa 88 alapuolella tai yläpuolella muutaman sadan gramman päivävaihtelulla. Totta puhuakseni en ole mitään tehnytkään laihtumisen eteen lukuunottamatta liikunnan lisäämistä.
Olen eräänlaisessa aivotyöskentelyvaiheessa, pohdin erilaisia vaihtoehtoja ja koitan löytää iloa elämään muista(kin) asioista kuin syömisestä. Seuraan myös vointiani ja olotilojani jotka ovat heitelleet hyvin masentuneesta ja väsyneestä ihan iloiseen ja toiveikkaaseen. Aina kirjoittaessani minulla on se nousuolotila, en pysty kirjoittamaan masentuneena tai apaattisena.

Olen huomannut, että erilaiset keskeneräiset projektit estävät minua kääntämään uuden lehden elämässäni. Minulla on taipumusta vaatia itseltäni paljon ja sen vuoksi joudun myös useimmiten pettymään. Kun en pysty täyttämään odotuksiani, masennun, ryven itsesyytöksissä, enkä anna itselleni lupaa siirtyä eteenpäin.

Ymmärrän, että moni keskeneräinen asia tulisi nyt saavuttaa jonkinlaiseen päätökseen. Esimerkiksi valokuvat. Vuoden 2007 jälkeen en ole muuta kuin siirtänyt tuhansia ja taas tuhansia kuvia tietokoneelle, mutta en ole teettänyt niistä paperikuvia. Kuvat hautautuvat bittimaailmoihin ja kärsin siitä ajatuksesta, joukossa on ihania muistoja perheemme elämästä, joista ei nyt ketään pääse nauttimaan. Syy miksi en jaksa tätä projektia hoitaa on se , että käsittelen valokuvia työkseni päivittäin ja istun jatkuvasti tietokoneella ylipitkiä työpäiviä. En kertakaikkiaan pysty vapaa-ajallani enää samaan työhön.

Kuitenkin tämä työ täytyy nyt syksyn aikana laittaa eteenpäin. Pikkuhiljaa ja pieninä annoksina. Jotenkin kuitenkin, jotta pääsisin tästä jumitusten vankilasta.

Toinen keskeneräinen asia on kotimme remontin lopputarkastuksen siirtyminen erinnäisistä rakennuslupaan liittyvistä syistä. Minulla ei ole voimia viedä asiaa eteenpäin, haluaisin lakaista sen vain maton alle.Olen myös pettynyt mieheeni, joka ei edes ajattele koko asiaa, tuntuu, että lopullinen vastuu on vain minulla.

Sitten sellainen arjen keskeneräisyys. En voi hyvin sotkussa, mutta en myöskään jaksa ja ehdi siivota tarpeeksi usein. Siivous on taloudessamme aina keskeneräinen asia, joka päivä tunnen jumiutuvani loputtomassa sotkun vankilassa voimatta ottaa askelta kohti uusia ja raikkaampia tuulia.

Siinä siis niitä alkuun. Nuo täytyy käsitellä ja kunnolla. Ymmärrän pahan olon ja näiden yhteyden. Parisuhteemme on myös huonolla tolalla joko johtuen em. asioista tai sitten em. asiat johtuvat huonosta parisuhteesta. Käymme parisuhdeterapiassa, katsotaan nyt päästäänkö asiassa eteenpäin.

Tulipa tälle päivälle masentava teksti, yritän olla positiivisempi jatkossa, mutta en lupaa mitään, pääasiaa, että nostan asiat pöydälle.