Luisun raiteilta

Näin ennen joulua tulee valvottua eri syistä, tulee myös leivottua ja mietyttä kaikenlaisia sosiaalisia koukeroita. Olen pahasti suistumasta pois hyvän tien raiteilta. Syön ahdistukseen ja väsymykseen, enkä jaksa välittää, onneksi liikun, joka tasapainottaa vähäsen. Paino oli tänään aamulla 79.8, eli pari kiloa tässä nyt extraa. Joulun konvehdit ym. ruuat ei varmasti helpota tuota.

Täytyy nyt vain koittaa liikkua ja nukkua. En saa suistua kokonaan pois. Olen päässyt nyt niin hyvän matkaa eteenpäin.

Kevyempänä

Pitkästä aikaa päivittelyä. Tässä on mennyt kaikenlaisessa kiiressä aikaa ja projektikin on aaltoillut aika reippaasti syömisten osalta, mutta ei liikunnan ja painon :) Eli paino on junnaillut aika paikoillaan jonkun viikon, koska olen tasaisesti liikkunut, mutta syönyt viikonloppuisin hiukan liikaa ja tsempannut jonkin verran arkisin. Koen, että olen myös hakemassa jonkinlaista tasapainoilua ja normaalitilaa verraten monen kuukauden aktiiviseen laihduttamiseen.

Nyt pitäisi kuitenkin vielä ennen joulua nipistää painosta vielä vähän pois. Eli tavoitteena on saavuttaa ennen joulua tuo ensimmäinen kunnon tavoitepainoni 77kiloa. Tällä hetkellä painoni on 77.6, eli lähellä ollaan. Haluan kuitenkin olla ennen joulua pysyvästi keikkumassa siinä 77 kilon tuntumassa sekä ala- että yläpuolella.

Joulusta saan sitten kokemukseni mukaan jonkun lisäkilon, mutta tarkoitus on nyt pysyä alle kasikympin! Siitä on sitten mukavaa lähteä kohti kevään tavoitetta ( 77kiloa :)), joka toivottavasti alenee muutamalla kilolla. 75 olisi aika hyvä, 72 olisi loistava! Alle 70 kilon en edes halua mennä, olen aika tyytyväinen jo nyt:)

Elämä tuntuu keveämmältä. En väittäisi, että olisin yhtään sen onnellisempi hoikempana, mutta asiat helpottuvat. Tilasin juuri Zalandosta hameen koossa 42, joka oli aivan liian suuri. Joudun palauttamaan sen ja tilasin tilalle koon 40 hameen, toivottavasti se riittää, muuten joudun tilaamaan vielä kerran koossa 38 :O !
Hame-ja housukokoni ovat aina olleet numeron tai kaksi suurempia kuin yläosat, siksi tämä tuntuu aivan loistavalta! Kaikki muut tilaamani vaatteet istuivat myös kauniisti, kyllä se vaan piristää!

Tosiaan, vaikka elämäni ei ehkä ole aina suurta onnea nytkään, niin ainakin säästyn niiltä ihan kamalilta, itsetuntoa syöviltä vaatetuskailuilta. Ei todellakaan ollut mukavaa ahtaa päälleensä kamalia mustia rättejä ja peittää kroppaansa. Joka aamu kärsin väsyyneestä ja paisuneesta minästä.

Myös muut asiat alkavat sujumaan. Uin paljon sulavammin ja juoksen lenkit kevyemmin. Saan myös enemmän huomiota miehiltä, joka kyllä kieltämättä piristää. En myöskään ryve itsesäälissä liikojen syömisten vuoksi. Vaikka välillä tulee syötyä liikaa, haen tasapainon heti seuraavana päivänä.

Jouluna tulee kaikenlaista stressiä, mutta koitan tsempata itseni lenkille ja olla menettämättä tätä hyvää otetta elämään.

Ojasta allikkoon ja taas takaisin tielle.

Maanantai alkoi päänsäryllä, tunsin olevani vanha rätti, väsynyt ja ilman energiaa. Syyt olotilaani löytyivät lauantain ja sunnuntain herkuttelun yliannostuksesta. Eli lauantaina vedin anoppilan jälkeen vielä jäätelöä ja coctailpiirakoita kotona, paljon...ja sunnuntaina sain superkohtauksen, vedin ihan yksin litran jäätelöä, en tiedä olenko koskaan syönyt niin paljoa :( Ahmimistilanteessa tunnustelin koko ajan olotilojani ja olin tavallaan tietoisempi tunteistani  kun vedin ns överit, eli kävin läpi perjantain illanvieton sosiaalisia tilanteita joissa koin epäonnistuneeni.

Alkoholi ei sovi mulle, masennun ja kieriskelen morkkiksessa monta päivää illanviettojen jälkeen. Mulla on myös erittäin paljon diilattavaa itsetuntoni kanssa. En arvosta itseäni tarpeeksi, vaan uskon muiden aina olevan kauniimpia, fiksumpia ja arvokkaampia. Käyn onneksi läpi näitä asioita terapeuttini kanssa, joten ehkä vielä jonain päivänä voitan peikkoni :) Jos halutaan löytää jotain positiivista, olen oppinut miettimään koko prosessin siihen pisteeseen, joka saa ahdistuksen laukeamaan, eli etsin ahmimiseen johtaneet syyt, löydän hiljattain tapahtuneet ikäviä tunteita herättäneet asiat ja voin alkaa purkaa syitä ja miettiä miksi tunnen niin voimakasta ahdistusta kyseisistä asioista.

Lauantaina aamulla olin yliväsynyt, mutta en pystynyt nukkumaan.Lähdin kävelylle. Kävelyn aikana ahdistukseni lieveni pikkuhiljaa ja koin jonkilaisen euforisen tunteen kun olin kävellyt 10 kilometriä ja kaksi tuntia aamuauringossa. Se oli aikamoinen irtautuminen arkirutiineista, tajusin, että vastaavanlaiset pitkät kävelylenkit johonkin määränpäähän ovat jotain, joka saa elämän tuntumaan enemmän, tavallisesti olisin lojunnut sängyssä krapulapäänsäryssä, nyt tein jotain aivan muuta. Väsymys tulikin sitten morkkiksen kanssa uudelleen illalla ja silloin en pystynyt enää vastustamaan makeanhimoani.

Sunnuntai alkoi myös hyvin, kävin 45 minuutin juoksulenkillä heti aamusta, ja olin lenkin jälkeen virkeä. Mutta,mutta....... pakastimeen oli jäänyt yksi litra jäätelöä, jonka söin, noloa sanoa, mutta salaa muilta...Mun oli ihan pakko hakea aina lisää, kunnes ajattelin, että nyt on niin vähän jäljellä,e ttä on paras syödä samalla loput, että ketään muu ei muista paketin olemassaoloa...Tämän jälkeen väsyin kovasti ja torkahtelin loppupäivän vähän väliä sohvalla... Illalla tein vielä marenkeja, jotta saisin taas lisää sokeria. Olen ihan kuin narkkari kun jään sokerikoukkuun, sitä on vaan pakko saada lisää! Överit aiheuttavat lisäsokerin tarvetta jonkun ajan päästä ja kierre on valmis, kun syön väliin vielä suolaista kun makuhermot kyllästyvät makeaan.

Mutta tänään, niin tänään heräsin arvatenkin pää, koko kroppaa ja ennen kaikkea mieli ihan tukossa. Olin ihan maassa. Painokin oli tietty noussut, eli vaaka näytti 80.3.....
 Pakotin itseni uimaan ja salille, ja voilaa, sain energiani ja elämäniloni takaisin!!

 Elämäni on nyt tämän päivän aikana asettunut turvallisiin uomiinsa, olen ollut onnellinen siitä, että elämänhallinnan tunne on ollut läsnä koko päivän. Hallitsen taas elämäni ja syömiseni, ei niin, että syömisviettini ja ahdistukseni hallitsisi minua. Kävimme illalla pienessä puodissa, josta ostimme erikoisilla mausteilla kuorrutettuja manteleita, enkä edes ahminut niitä :) Sen sijaan tein koko perheelle iltapalan, asettelin mantelit kauniiseen, kapeaan ja  pitkään astiaan ja maistelimme niitä koko perhe yksi maku kerrallaan. Iltapalahetkemme oli oikein mukava ja jakamalla herkut perheeni kanssa tunsin onninstuneeni elämänhallinnassa, onnistuin myös tuomaan mukavan hetken perhemme arkeen.
Samalla keskityin olemaan läsnä siinä hetkessä, huomasin kuinka omalla rentoutumisellani sain kaikki muutkin rentoutumaan, mietin kuinka tärkeä vastuu mulla on meidän kaikkien hyvinvoinnissa. Mun on ihan pakko hoitaa itseäni, jotta myös läheiseni voisivat hyvin.

Syntymäpäivä emäntä olemisen jälkeen..

Laihtumisen kannalta vaikeita aikoja takana, mutta olen selvinnyt niistä ihan hyvin. Lapseni syntymäpäiviä vietettiin ja viime päivät menivätkin lähinnä siivoillen ja leivoiten. Leipomuksista osa meni suuhunkin, enkä selvinyt kokonaan ilman ahmimiskohtauksiakaan. Mutta nyt ajat ovat takana ja koti on taas turvassa, eli herkut ovat loppu :) huh! Painoa tuli muutama sata gramma lisää, ihmetteln kyllä miksei tullut enempää, aavistelen, että ensi viikolla on tiedossa jumitusta.

Jokatapauksessa, nyt tänään voin oikein hyvin. Aamupaino oli sama kuin lähipäivinä, eli 79.3. Lähdin aamulla tapaamiseen juosten. Juoksin sinne ja takaisin yhteensä vähän vajaa 8 kilometriä ja tunnin. Ilma oli kamala, mutta nautin hupun alla tunteesta, että pääsin liikkeelle ja voitin itseni, tein matkasta nautinnon ja hyödyin samalla. Askeleet olivat oikein keveät, kehittyminen juoksijana on nyt päässyt hyvin liikkeelle. Luulisin, että kykenen pidempiin matkoihin yhä useammin koska olen löytänyt juoksemisesta sen kevennettyä yhä vain suuremman nautinnon.

Huomenna on tiedossa iltamenoja aikuisten seurassa. Lauantai tulee olemaan hyvin haasteellinen, olemme menossa anopin luokse ja tulen olemaan väsynyt edellisen päivän juhlimisista...miten pystyn vastustamaan pöydän antimia...huoh! Aina vaan näitä haasteita tulee, mutta nyt olen kyllä oppinut palamaan takaisin ruotuun ilman hirveitä syyllisyydentunteita taakkana. Uskon itseeni ja onnistumiseeni! Ennen kaikkea otan päivän kerralla :)

Lapamato tai syöpäepäily :)

Nyt sitten paino senkun laskee, vaikka en ole tehnyt mitään enemmän oikein kuin esimerkiksi viime viikolla. Olen jopa syönyt hiukan yli sen viidensadan kalorivajeen päivittäin, jotain kummallista vaan tapahtuu ja paino on laskenut tässä viikon aikana jo noin 3 kiloa! Eli alkuviikosta se pyöri siinä 81-81.5 paikkeilla ja nyt lauantaina paino 78.5! Ihan uskomatonta, en keksi syytä, muuta kuin ehkä tiistaina överiksi syömäni ohrauunipuuron, tai sitten olen vakavasti sairas, ihan uskomatonta! Ohrauunipuuroöveri-päivän jälkeen vatsa toimi niin hyvin, että en muista sellaista aikoihin!

Eilen kävin shoppailemassa tyttäreni kanssa, pitkästä aikaa se oli ihan mukavaa, koska vaatevaihtoehtoja oli paljon enemmän, pystyin katsomaan niitä ihan eri silmin. Aikaisemmin kävelin vaatekaupassa ja mietin mikä vaate olisi mahdollisimman peittävä näyttämättä silti teltalta....
Nyt matkaan tarttui tyttärelle ja minulle ihanat juhlamekot. Mekkoni on ihan taivaallisen mallinen, Vero Modan musta mekko tästä pääsee katsomaan kuvaa. Näytän siinä paljon hoikemmalta, tietty ;) Shoppailun jälkeen kävin läpi vaatekomeroani, sieltä löytyi paljon käyttökelpoisia parempia kiloja odottaneita vaatteita. Monet ihanat tavoitepainoa odottaneet vaatteet sopivat nyt hyvin päälleni!

Oli siis mukava herätä tänään, tarkoitus on siivota lastenhuoneet, karsia kaikki ylimääräinen tavara, toivon, että se helpottaa tekemättömien töiden taakkaani. Ensin lähden kuitenkin lenkille. Sain mieheni suostuteltua hakemaan minut kun pääsen määränpäähän, näin säästyn alkumatkan ikävästä osasta paluumatkalla ja voin juosta vain"etenpäin" , joka on henkisesti kevyempää :)

Kuvia laihtumisesta

Vertaukseksi tähän nyt tämänhetkinen tilanne 79,5 kilon painoisena ja kuvia jotka on otettu n. 7kk sitten n. 84 kiloisena. Edistystä on tapahtunut :) Eli nuo valkoiset housut menee jo kiinni, farkut tuntuvat oikein sopivilta ja ovat vyötäröltä jo liiankin löysät, pitsimekko alkaa löystyä ja ehkä näyttää tylsemmältä, toisaalta sitä tulee helpommin käytettyä kun ei tarvitse muhkuroita varoa :) Sitten lähdin kokeilemaan uutta asua, sellaista jota en olisi laittanut päälleni 4-5 kiloa sitten, nyt alan käyttämään rohkeampia vaatteita, sellaisia joita todella haluan ja jotka mielestäni on hienoja. Ei tässä voi loppuelämää peitellä itseensä vaatteisiin joista ei edes pidä, vaan elämästä saa kyllä nauttia myös sillä saralla.

Uusi vaateyhdistelmä 14.11.2013 :

Uudet kuvat 14.11.2013 Paino 79.5kg:

Farkut:

 

Vanha:

Valkoiset housut:

 

Vanhat:

Pitsimekko:

Vanha:

Yllätyksiä ja mittojen päivityksiä

Tänään aamupaino oli 79.5kg!! Jihuu, nyt ollaan oikeasti 80 kilon alla, joo pysyin kurissa eilen, mutta silti, mistähän moinen notkahdus? Selitys on oltava viime viikon jumituksessa. Eli vaikka kuinka seurasin kalorilaskuria ja liikuin viime viikolla, paino ei notkahtanut alas, viime viikon työt näkyvät varmaankin nyt!

Päivittelen tähän mittojani, en nyt löytänyt aikaisempia mittoja, mutta kaivan ne jostain.

Vyötärö kapeimmasta kohtaa: 80cm
Maha navan kohdalta: 90cm
Lantio leveimmästä kohtaa: 111cm


Muistan kyllä tuon navan ympäryksen olleen noin kuukausi sitten 93cm, eli kehitystä tapahtuu. Lantiokin on ollut siinä 113-114cm n. kuukausi sitten (alussa 119cm....). Tämä vyötärömitta mietityttää, kun puhutaan, että vyötärön pitäisi olla alle tietyn senttimäärän, mitataanko kapeimmasta kohtaa, vai navan kohdalta, vai mistä? Ehkä tämäkin selviää....

Tästä pääse katsomaan maaliskuussa kirjoittamaani aikaisempaa tekstiä aiheesta

Tänään onnistuin juoksemaan iloisena väistellen vastaantulevat ansakuopat

Huh, helpotus, tänään on mennyt aika hyvin. Olen taas voittanut ahmimispeikon, vaikka houkutuksilta ei olla tänäänkään vältytty.

Aamu lähti ihanasti käyntiin. Vaaka oli armollinen, painolukema oli samoissa, jopa vähän alle edellisten aamujen eli 81.1. Tuntui kuin olisin saanut uuden mahdollisuuden! Siitä oli hyvä lähteä reippaalle aamulenkille, juoksin oikein nauttien juoksemisesta, vähän pienemmällä vauhdilla kuin muuten viime aikoina, rennosti nauttien maisemista ja mp3soittimeni musiikista. Parasta oli, etten hengästynyt lähes ollenkaan. Olen todellakin saavuttanut paremman kunnon. Samalla vauhdilla juoksin vuosi sitten hengästyen, silloin vauhti tuntui kovalta!
Juoksun kautta pystyy hyvin seuraamaan kehitystä, kevyemmällä kropalla jaksaa paremmin ja liikunta on nautinnollisempaa,  siitä on hyvä lähteä vauhtileikitelyyn ja pidempiin lenkkeihin.

Päivä oli mukava, olin pirteä ja iloinen johtuen hyvästä aamusta. Söin töissä evääksi tekemääni tonnikala-omenasalaattia ja kotona kanakeittoa. Illalla kävin ravintolassa viinilasilisella ja tomaattimozarellasalaatilla. Ihana olo!

Meinasi kyllä taas käydä köpelösti kun ystäväni antoi mulle kaksi suklaalevyä eräästä tekemästäni palveluksesta. Suunnittelin jo kuinka vetäisin molemmat levyt ahmien. Sen sijaan jaoinkin suklaapalasia lapsille ja minulle iltapalaksi. Söin kaksi riviä ja toinen levy meni kaapin perälle piiloon. Nyt saan harjoitella itsehillintää. Saamalla kieltäytymisestä onnistumisia vahvistan uusia polkuja, uusia ajattelutapoja ahmimisvietin päihittämiseksi. Levy pysyy siellä toistaiseksi. Se kuiskailee mulle sieltä, mutta odotan sitä tunneta kun huomaan, etten ole edes muistanut sitä. Joka kerta kun  kuljen kaapin ohi päättäväisenä, olen askelen lähempää terveempää minää!

Eilinen avautumiseni tänne blogiin  johti osittain  myös hyvään päivään. Koska sain purkaa ahdistavaa olotilaani, sen sijaan, että olisin jäänyt tuskailemaan syyllisyyteen yksin, vapauduin tsemppaamaan ja katsomaan asioita pidemmällä tähtäimellä. En halua pettää itseäni. Tämä blogi kertoo kaiken taistelustani kiloja ja ahmimisviettiä vastaan, en aio peitellä myöskään silloin kuin menee huonommin, se on vain elämää.

Projektini junnaa kuten tämä loputtoman pimeä syksy ja myskyt vie minua...

Huoh ja huoh. Viime viikko meni hyvin, mutta, ISO Mutta- paino junnasi silti. Tiesin, että sen oli pakko olla väliaikaista, mutta silti se vaikutti olooni negatiivisesti. Viime viikolla oli eräs toinen "huono" päivä liittyen kokemaani sosiaaliseen tilanteeseen jossa mielestäni epäonnistuin täysin. Olin pitkästä aikaa erittäin masentunut ja syytin itseäni vääränlaisesta käyttäytymisestä. Asia jäi vaivaamaan, vaikka koitinkin löytää erilaisia ratkaisuja itsesyytösten sijaan.

Em. tapahtuma ja erilaiset saamattomuustilat ja riidat kotona on saanut mieleni maahan. Olen taas kaivautumassa siihen suohon, josta on vaikea nousta, siihen suohon, joka johtaa kilojen kerääntymiseen.

Varsinainen syöminen riistäytyi käsistä oikeastaan vasta sunnuntaina. Lauantain olimme kyllä ystävien luona syömässä ja kalorit ylittyivät, mutta ei mitenkään pahasti. Asia joka jäi kaivelemaan lauantailta oli polttamani tupakka, harmittaa, että sorruin jo toisen kerran viikon aikana, aikaisemmin viime viikolla poltin myös pari tupakkaa perhekriisin taisteluiden fiiliksiä helpottamaan. Pelkäsin ja pelkään, että tupakka tulee taas elämääni, jolloin myös kaikki muu hälläväli käyttäytyminen lisääntyy.

Mutta se sunnuntai....söin vain kertakaikkiaan liikaa, tein ruokaa ja meillä oli vieras, joka toi suklaakonvehteja joita söin monenmonta, söin myös kaapissa olleita välipalakeksejä himona, eli en pystynyt lopettamaan. Täydellinen ahmiminen on taas käynnistynyt. Eilen maanantaina, hain uusia keksejä, mutta mun oli pakko syödä niitä taas monta, söin myös leipäjuustoa todella paljon. Tänään piti mennä hyvin, mutta jokin minussa pisti minut vispaamaan kermavaahtoa ruuan jälkeen.....Laitoin sitä mansikkakiisselin päälle ja otin vielä lisäannoksen. Iltapalana vedin hirmu lautaset ohrauunipuuroa. Piru on nyt irti, nyt mennään alaspäin (tai ylöspäin....) ja lujaa!!!Kalorit ovat ylittyneet tänään varmaan tuhannella, eilen ja maanantaina samoin. Itkettää ja harmitus on suuri. Ei tässä vaan näin saa päästä käymään. Ensi viikolla juhlimme poikani synttäreitä ja nyt kun suunta on hälläväliä se menee siihen myös täysillä synttäreiden aikaan, eli leipomiset menee omiin suihin ja juhlien riippeet varsinkin....Nyt tämä hälläväli on vaan pysäytettävä, synttäreiden tuoma haaste ei tule onnistumaan heikolla mielellä. Tällä mielellä painan haasteet huomioden kohta taas samat 87 kiloa, EI ja EI!

Mielialan laskun ja ahmimisvimman käynnistymissyitä:

Liikaa tekemättömiä töitä töissä
Selvittämättömiä suunnitelmia koskien synttäreitä, stressi niistä ja siivoamisista, tarjottavista yms.
Riitoja kotona, erilaisia vaikeita selvittämättömiä tilanteita
Koettu sosiaalinen epäonnistuminen
 Ei tarpeeksi aikaa ulkona valoisassa, töistä tullessa on jo pimeä, masentava keli.
Tupakointi johtaa kontrollin pettämiseen

Plan:

Huomenna aamulenkille ja erittäin kevyt päivä.Pysyn liikkeessä ja syön paljon hedelmiä
Torstaina uimaan lasten kanssa illalla
 Perjantaina siivousta tyttären kanssa
Viikonloppuna paljon ulkoilua, vaikka tuntuisi kurjalta lähteä sateeseen! Synttärivalmisteluita ja ennen kaikkea siivousta, tavaroita lastenhuoneista pois! Kunnon järjestelyä. Välilenkkejä ja rentoa toimeliaisuutta
Itseni vakuuttaminen sosiaalisesta onnistumisesta seuraavan kerran, tsemppimieltä!

Huomenna alkaa siis tämän suunnan kääntäminen taas takaisin. En suostu taantumaan tähän masennukseen.

Ai niin, paino on jotain välillä 81.0 ja 82.0...huomenna varmaan lähempää 82 kiloa :(

81.5....

Huoh, alaspäin taas menossa-onneksi...Lueskelin monen vuoden takaisia liikunta- ym päiväkirjoja, olin jokunen vuosi sitten onnistunut lihomaan viikossa 4 kiloa, jonka jälkeen painonseuranta lopahti ja paino nousi johonkin 87 tyylisiin lukemiin. Eli viikossakin onnistuu todella hyvin lihottamaan itsensä, jos antaa mennä koko sen ajan hälläväli tyylillä ja täysillä. Siksi olis tosi tärkeetä, että muistan nyt tämän, voin joskus ottaa rennommin, mutta se ei missään tapauksessa saa jatkua monta päivää, eikä ainakaan viikkoa! Eli lomailun jälkeen nopeasti taas aisoihin, siinä resepti ainaiseen jojoiluun!

Tänään on mennyt hyvin, kävin aamulla salilla ja uimassa, sain tienattua 700-800 kaloria, eli olen voinut syödä ihan kivasti :) Toisaalta en ole ahminut mitään erikoista, söin kyllä ihan kivan annoksen pyttipannua päivälliseksi, joka vei yli neljäsataa kaloria!Hyvä fiilis!

Kävihän se siellä 70-jotain puolella, mutta...

Torstain konsertti- ja juhlintapäivän jälkeisenä aamuna paino oli 79.9, olin tietty iloinen mutta....hirveä väsymys ja masentunut olo sai mut syömään perjantaina ihan hulluna...Tuli taas se "millään ei ole väliä"-olotila, leivoin mm. kauralastuja ym...halusin mukamas hemmoitella lapsia, mutta oma hemmoittelu siinä tosiasiassa oli etusijalla.....Loppuilta menikin kaloreiden pamahtaessa runsaasti yli...

Lauantain olin edelleen lukossa ja väsynyt, olimme viikonlopun äitini luona, jossa tietty sitten sorruin herkuttelemaan ihanilla pullilla....
Sunnuntai alkoi erittäin hyvin, juoksin lenkin (48min/ 6.4km)ja olin pirteä pitkästä aikaa. Ihanan rasvaisen illallisen jälkeen kalorit kuitenkin pamahtivat yli....sitten löysin vielä puoliksi syödyn lakritsipussin vahingossa...en voinut olla mässäilemättä puoli pussia. Kalorit ylittyivät varmaan n. viidellä sadalla sunnuntaina, perjantaina ja lauantaina ylitystä tuli varmaan yhteensä 1500 kalorilla. Että ei ole ihme,e ttä paino nyt maanantaina aamulla oli sitten tasan 82.0....

Tästä kaikesta huolimatta olen ottanut itseäni niskasta kiinni taas. Tuollainen itsetuhoinen toiminta saa taas loppua. Menin tänään töiden jälkeen lenkille ja ruuat ovat pysyneet aioissa. Huomenna menen uimaan ja salille, loppuviikosta olen ehkä saanut viikonlopun lisäkilot jo lähtemään. Projektin eteneminen siirtyy taas hieman, mutta ei se mitään, mulla on loppuelämä aikaa :)

Uusi viikko, hyvät lukemat lähtölaukaisuun!

Viikonloppu on nyt selätetty ja vaaka näytti tänään aamulla 80.4kg, eli hyvä hyvä, olen tyytyväinen!
Tällä hetkellä flunssa painaa vähän päälle, eli joudun varomaan raskasta liikuntaa, hirmuinen halu olisi kyllä tehdä vakio sali+uinti huomenna aamulla, toivottavasti olen kunnossa silloin!

Eilinen, eli sunnuntai meni ihan kivasti. Lähdin aamulla puolen tunnin kävelylle apteekkiin ja takaisin ja sen jälkeen siivoimme koko perhe monta tuntia kodin kuntoon. Ai kun ihana olo tuli kun nurkat tulivat puhtaiksi! Koko päivä meni siis syömättä, lukuunottamatta tuhtia puuroaamupala myöhään aamupäivällä. Tein päivälliseksi lasagnea ja se maistui kyllä erittäin hyvin silloin kun sain sen pöytään vasta viiden jälkeen. Söin todella runsaan annoksen ja melkein kaikki päivän kalorit menivätkin käyttöön siinä...Iltapalaksi tein vielä maustamattomasta jogurtista ja puolukoista+pähkinöistä herkun. Kalorit eivät ylittyneet, mutta lasagnehimokohtaus oli kyllä sellainen, että niistä pitäisi päästä eroon....Koko loppuillaksi mulle jäi nimittäin hirveesti mielitekoja, varmaanikin se pastan syöminen käynnisti tämän...Onneksi en käynyt kuin kerran närppimässä jääkaapissa lymyävää lasagnea...eli suhteellisen aisoissa pysyin:)

Nyt lähti taas uusi viikko käyntiin. Voi kun pääsisin 79 alkaviin lukuihin nyt tämän viikon aikana...se seiskalta alkava vaakanumero olisi niiiin kauniin näköinen silmissäni! Tämän viikon haasteena on konserttireissu veljeni kanssa, siellä tulee ainakin juotua ja juominen tarkoittaa melkein väistämättä krapulapäivää jolloin roskamättöruoka kutsuu....Tämän lisäksi olisi tarkoitus mennä viikonlopuksi äitini luo ja siellä tulee varmasti taas syötyä liikaa...tai sitten ei :) Voisin ottaa lenkkarit mukaan ja aktivoitua niin, että en ehdi syödä, voin myös täyttää kalorilaskuriin kaloreita kännykän kautta, joten eiköhän kurissapito onnistuu myös mummolassa vaikka se huomattavasti vaikeampaa onkin! Tavoite nyt sitten kuitenkin kasikympi alle tällä viikolla, se on pääasia!

Niistä tortuista jotain ja myös migreenihöpinää

Viime kirjoituksen jälkeen lähdin kävelylle, aikomuksena saada päänsärkyä laimentumaan. Heikon olon vuoksi söin kahvilassa pullan ja sen sijaan, että olisin tehnyt niitä joulutorttuja, tein luumukiisseliä vanilja vispin kanssa. Ei niin tuhtia, mutta sain illaksi himon kuriin :) Tulipa siinä sitten hieman vahvistettua toisenlaista polkua, eli kompromissia...toisaalta söin kyllä sen pullan siellä kahvilassa, mutta migreenipäivät ovat oikeasti poikkeustila, jolloin koitan hoitaa itseäni sillain  maltillisesti ;)

Jepu, perjantai alkoi hyvin, mutta jatkui taas päänsäryllä. Lääkitsin itseäni buranalla moneen otteeseen, joka ei poistanut särkyä, mutta lievensi ehkä hiukan. Illalla menin tyttären kanssa kylpylään ajatuksena oikeasti rentoutua, tytärkin osasi asian huomioida hyvin, enkä myöskään asettanut itselleni kovia paineita hauskanpidon suhteen. Lopputulos oli, että meillä oli rennolla tavalla oikein mukavaa. Jossain vaiheessa huomasin myös päänsäryn hävinneen:)
Lähdettyämme kylpylästä särky alkoi taas ja silloin päätin antaa periksi joulutorttu himolleni, hain kaupasta tarvikkeet ja leivoimme tyttäreni kanssa, oli mukavaa. Söin torttuJA (!) mahan täydeltä iltapalaksi. En kuitenkaan ylittänyt päivän kulutusta kaloreissa, tavoitekalorit (-500kcal kulutuksesta)kyllä ylittyivät:) Aamulla odotin jo hurjaa painonnousua, mutta paino olikin suureksi ilokseni pysynyt samassa kuin perjantaina aamulla, eli  n. 80.7kg tällä hetkellä :)

Aamulla migreenipeikko kiusasi mua taas. Otin rauhallisesti, söin aamupuuroa, vaihdoin rauhassa lenkkivaatteet, siivoin hieman ja lähdin lenkille rankkasateeseen. Ai, että teki hyvää! Juoksin kevyesti yli 6 kilsaa ja 43minsaa, aivan ihanaa lenkki ja parasta siinä oli, että päänsärky hävisi kokonaan!Eikä muuten ole tullut tasaisin sen jälkeen, eli tässä taisi nyt olla tämänkertainen migreenirupeama, ihan siedettävä, koska erilaiset apukeinoni ovat vaikuttanet särkyyn, jotain on selkeästi muuttunut!

Illan olimme isoäitini luona ja söin suklaakonvehteja RUNSAASTI! Eli varmaan sellainen 10-15 palaa....huh,että hävettää...... Kalorit pamahtivat taas yli tavoitteen(mutta ei yli kulutuksen)vaikka kävelin molempiin suuntiin yhteensä n. 40 minsaa. Olo on kuitenkin nyt hyvä ja rauhallinen. Juon teetä ja soittelen kitaraa, nautin siitä tunteesta, että vatsan täysi tuntu pikkuhiljaa laskee. Nautin  olosta, että tänään ei enää tarvitse tankata mitään. Toivon, että tämänpäiväinen ahmimisvimma ei kostaudu huomenna vaaálla.

Nyt se hiipii sieltä, se iso paha migreeni.......

Niin se aurinko vaan menee yhtäkkiä pilveen, niin ihanastikin kuin se paistoi tänään aikaisemmin ja eilen. Pääni on alkanut särkeä, ja tämä särky alkaa muistuttamaan uhkaavasti oikein kunnon migreeniä...jos se ei tänään laimene, huomenna on tiedossa erittäin tuskaiset oltavat....
Migreenin vuoksi tunnen itseni väsyneeksi ja masentuneeksi,huonovointisuus ja "ällötys" nostaa tarpeen tankata itseensä energiaa, tavallaan poistamaan heikkoutta. Aivot oikein huutavat syötävää, varsinkin tuhtia tavaraa kuten leipää ja banaania. (Olen jo nyt alkuillasta syönyt ja niukasti ylittänyt päivän kalorini, ylitykset tapahtuivat leivän ja banaanin muodossa....)
Mietin vielä muita keinoja päihittää tämän olotilan muuttumisen kolmen päivän tuskaksi. Jos saisin suoleni tyhjentymään kuonasta, auttaisikohan se? Tai jos menen kävelylenkille, se on ainakin auttanut hyvin viime kertoina.
Migreenin kuuluu myös muita kummallisia mielitekoja, ajattelin äsken ihania, uunituoreita joulutorttuja, melkein lähdin siltä istumalta ostamaan leivontatarpeita....Sitten mietin niitä polkuja. Mitä jos vahvistan tällaista vanhaa pinttynyttä polkua taas, eli annan periksi migreenin tuomalle heikkoudelle? Meneekö projektini siitä vain vaikeammaksi? Miten käy hienon kehityksen ja tavoitteen päästä lähiaikoina kasikympin alle? Entä jos vahvistankin niitä uusia polkuja? Uudet polut voisivat olla esimerkiksi sinne kävelylle lähteminen ja joulutorttujen sijaan voisin tehdä kevyemmän vaihtoehdon, eli luumukiisselin kaurapuuron kanssa. Luumut pistäisivät samalla vatsan toimimaan. ja ehkä saisin kuonaa poistumaan sillä.

 Muita uusia polkuja...hmm....itseni muistuttaminen siitä, että tämä olotila ei ole pysyvää, vaan ohimenevää epämukavuutta jonka ei tarvitse lamauttaa elämääni niin, että poden huonoa siitä, että en pysty tekemään mitään. Migreeniin täytyy oppia asennoitumaan niin, että nyt teen kaikkeni, että saan levätä ja se tavallaan myös oikeuttaa mut siihen, migreenin jälkeen jatkuu taas normaali elämä. Luonnollisesti työt on hoidettava, mutta niidenkin suhteen koitan löytää rauhaa ja lähteä aikaisemmin töistä migreenipäivinä

Näin, mieliteot helpottuivat nyt hieman, katsotaan pystynkö vastustamaan ajatusta ihanista tuoksuvista joulutortuista....PYSTYN! UGH!

Hyvä suunta jatkuu!

Eli aamupaino oli nyt pyöri nyt 80.6- 80.7 välillä, voi kun olen odottanut, että se tippuu alle 81 kilon. Nyt seiskalla alkavat luvut ovat todella lähellä, ihanaa! Täytyy kuitenkin muistaa, että menkat ovat pian alkamassa, silloin yleensä hyvä suunta vähintään jumittuu, mutta nyt jos ennen sitä saan luvut hilautumaan alaspäin, en masennu jumituksesta.

Kyllä on mahtavaa kun loppukesällä ostamani "tavoitefarkutkin" alkavat näyttää ihan liian löysiltä. Eli ostin farkut, jotka vaativat parin kilon nestepudotuksen ennen kuin ne menivät päälle, ilman, että vyötärön päälle tursuava vatsa meinaa hajota.... Nyt samat farkut pysyvät päällä vain käyttämällä vyötä, ja silloinkin ne hieman roikkuvat. Aamulla laitoin melkein päälleni jo seuraavat tavoitefarkkuni, (ne jotka menivät päälleeni vähän yli kaksi vuotta sitten hienosti ja joidenka malli hoikensi ihanasti). Ne ovat kuitenkin reisistä hiukan liian tiukat, päätin säästää niitä vielä parin kilon päähän :)Otin myös tavoitekuvaa farkuista tämän projektin alussa viime talvella: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhra0XWTaDjloVuUHMzOZQY4tq-dc7S5DbUuSPLvRW2izeaYDNIT3e91ER9dJFu6G5UElxJTp5ei3lhxRPkBN8XN6DJQvM56-vOKp-f91pVuJ_MJkb44tzepOoSbRPGmo64G0DePtjlZHxX/s1600/farkut+14.4.jpg
Voisin lähiaikoina kuvata tämän hetkisen tilanteen, jokatapauksessa, housut menevät hyvin kiinni, tiukkuus on lähinnä reisissä :)

Iloisin mielin kohti seuraavaa päivää!

Jees, nyt lähti alaspäin

Tänään aamulla meinasin pyörtyä kun vaaka näytti tasan 81.0, astuin vielä pari kertaa vaa'alle ja se pyöri siinä 81.0 ja 81.2 välillä. En meinaa uskoa tätä, onkohan vaa'assa vikaa, vai onko tämä suunta nyt sitten kuitenkin pitkäjäntäisen työn tulosta, vaikka välillä onkin mennyt vähän pieleen...Olenhan kuitenkin pitänyt tarkkaa silmää syömisissäni lukuunottamatta näitä poikkeuksia, joita viime aikoina on ollut vähän liikaa..., mutta olenhan myös liikkunut erittäin aktiivisesti, eli ehkä tähän tosiaan on uskominen :)Nyt siis kuitenkin, sain uuden tsempin, nyt haluan pian alle kasikympin!!

Kontrollista ja poluista, epäonnistumisia...

Niin..on elämässä muutakin kuin laihduttaminen ja blogi. Mutta silti, heti kun päästää kontrollia enemmän, tai on tilanteissa joita ei ole harjoitellut uusilla elämäntavoilla onnistuneesti tarpeeksi usein, niin silloin on vaarassa sortua pahemminkin.

Siinähän se taas vanha oivallukseni polut, joista olenkin kirjoittanut parin otteeseen.

 Esimerkki: Viime viikonloppuna olimme veljeni luona isolla porukalla, lapsia yms mukana. En oikein tienyt mitä tehdä, ja jotenkin olo oli levoton, kun en ollut omissa nurkissa. Mieltäni varjosti myös äitini kanssa käyty riita. Pyysin veljeäni, että hän ei ostaisi paljon herkkuja, mutta lasten vuoksi niitä nyt sitten oli hankittu. Jääkaapissa oli vain vähän ruokaa(ei hedelmiä ja vihanneksia) ja en ollut itse se joka oli vastuussa ruokailusta.Mulle tuli ehkä jonkinlainen levoton paniikki, vaikea selittää.... Löysin vahingossa kaapista veljeni piilottaman jättiläiskeksilaatikon ja aloin syömään. Söin niitä isoja keksejä ainakin kymmenen ja mieleni teki vielä enemmän, mutta en kehdannut syödä, jotta muillekin jäisi.

Em. tilanetta varten mulla pitäisi olla jossain pääni varastossa erilaisia hyviä toimintatapoja, sellaisia joissa olen onnistunut välttämään liikasyömisen ja huonon omatunnon. Koska niitä hyviä kokemuksia ei ole tarpeeksi, polut eivät ole tarpeeksi vahvoja, eksyn matkalla, enkä näe selvänä sitä hyvää polkua. Sen sijaan näen sen tutun vanhan jonka tiedän johtavan taas takaisin uuteen alkuun, mutta ainakin se paikka on tuttu ja turvallinen. Ne epäselvät polut tuntuvat vähän pelottavilta ja jopa tylsiltä, luulen, että niitä tallaamalla elämäni muuttuu tylsemmäksi.

Jos mulla olisi ollut varastossa monia onnistumisia, olisin voinut luottaa itseeni, olisin voinut luottaa, että se polku joka edustaa ehkä vain kahta keksiä on se hyvä ja riittävä, se polku on se jota mun pitää seurata jos haluan vapauden, vapaus ei löydy vanhoilla poluilla ja pinttyneillä tavoilla, ne ovat elämäni kahleet, ne johtavat siihen, että en enää halua nähdä valoa, että en voi luottaa itseeni.

Tulipa symboliikka ..., no jos tämä psyykkaaminen auttaa mua ja jos joku lukija pääsee jostain kumman syystä samalle taajudelle niin hyvä :)

Viikonlopun herkuttelu jätti suuni ja aivoni halamaan lisää makeaa. Olin jo menossa oikeaan suuntaan maanantaina, kun illlalla ratkesin poikani leipomiin mokkaruutuihin. Olin päättänyt, että otan vain yhden palan, mutta lopulta otinkin ainakin viisi palaa...

Nyt tiedostan, että joudun väkisin vierottautumaan makeanhimosta ja jättämään nämä uudelleentallatut huonot polut, niitä on vaan niin helppoa lähteä seuraamaan....

Paino tänään aamulla 82, junnausta edelleen....tänään on mennnyt hyvin ja huomenna toivottavasti myös, suunta on toivottavasti nyt alaspäin.

Kuntoilusta ja migreenistä

Viikko taas takana. Hyvin tässä on taas lähtenyt tuon lomailun jälkeen paino putoamaan. Olen liikkunut hyvin ja syönyt aika tarkkaan, vaikkakin hieman lepsuillut nyt viikonlopun aikana. Paino siis tänä aamuna 82.2kg, eli kyllä ne lomakilotkin vaan karisee.

Tulevan viikon lopussa on syysloma ja kotimme täyttyy vieraista,näiden mukana tulee myös yleensä herkuttelua...ei kiva. Se vähemmän mukava osuus on ne karkki- ja sipsipussit täällä kotona, en osaa olla ottamatta niitä kun samalla ottaa päähän, että ei itse saa päättää millaista ruokaa kotona on... No vieraista huolimatta aion lenkkeillä ja käydä uimassa.

Uintini kehittyy koko ajan keveämmäksi, pikkuhiljaa alan uskomaan itseeni ja laittamaan itselleni tavoitteita. Haluan saada vauhtini niin nopeaksi, että parin kolmen vuoden päästä menen oman ikäsarjani kisoihin. Jotta saavuttaisin sen kunnon painon on yksinkertaisesti pudottava. Uiminen raskaalla keholla ja suurella vastuksella on huomattavasti hitaampaa ja kömpelömpää kuin sulavalla ja hoikalla keholla. Treenaaminenkin muuttuu hauskemmaksi kun ei tarvitse miettiä isoa kroppaansa.

Uiminen merkkaa mulle paljon, mutta niin myös lenkkeily. Juokseminen kehittää myös uintikuntoa ja se on mulle sellainen helppo ja terapeuttinen keino liikkua. Tarvitsen niitä raikkaita iltalenkkejä oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi. Juokseminen on jäänyt vähän taka-alalle ja sen huomaa myös juoksukunnossa, aika tahmeeta menoa on useimmiten. Toisaalta huomaan, että kehitystä alkaa tapahtua, kunhan vain käyn juoksemassa tarpeeksi usein.

Sitten vielä se pakkopulla, eli punttisali. En nyt suorastaan inhoa salilla käymistä, mutta en siitä pidäkään. Se on  tylsää ja suorituskeskeistä raatamista. Salilla käyn koska tulokset näkyvät ja tuntuvat niin nopeasti. Mikä onkaan ihanampi tunne kuin kun esim. kylki muuttuu timmiksi ja lihaksikkaksi pehmeän läskin sijaan. Kehossa jämäköityvät lihakset muistuttavat joka hetki projektista, ne kannustavat jatkamaan. Tämän lisäksi punttejen nosto tietty kehittää sekä uintia- että juoksua.

Mun migreenin laimentuminen tavallisiksi ajoittaisiksi päänsärkykohtauksiksi on saanut elämäni muuttumaan. En enää pelkää samalla tavalla monen päivän tuskaa ja uskallan luottaa, että myös burana voi auttaa päänsärkyihini. Suurin ja ainoa merkittävä syy tähän on pakko olla magnesiumin syöminen. Aloitin sen syömisen heinäkuun puolessa välissä silloin kun mulla oli edellinen raju migreenikohtaus monen päivän ajan. Sen jälkeen en ole saanut kohtauksia. Tämä on vaan niin mahtavaa. Saa nähdä kostautuuko tämä tuuletus ;)
Tässä linkki artikkeliin aiheesta:


http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=95

Seuraavaan viikkoon siis tyytyväisenä ja tulevat haasteet täytyy vaan ottaa uusien elämäntapojen harjoitteluina!

Elossa!

Joo, en kuollutkaan lento-onnettomuudessa, helpottavaa :) Painoa sen sijaan sain kerättyä, eli lähtöpäivän aamulla paino oli jopa 81.2 kg! Nyt tänään keskiviikko-aamulla vaaka näytti 83.8....eli sellainen n. 2,5 kiloa pamahti...Saa nähdä miten tiukassa nämä kilot ovat....

Syöminen meni kyllä juuri niin kuin suunnittelin. Syötiin joka päivä (erittäin) runsas aamiainen, päivällinen ja joku kahvilajuttu. Välipaloja ei syöty ollenkaan, ei ollut tarvetta koska aamiainen riitti pitkälle. Sellaista hallitsematonta syömistä ei tullut ollenkaan ennen tiistai-iltaa jolloin olin jo kotona.... Silloin lähti lapasesta! Ilmeisesti kotiin liittyvät stressit ja matkalla tapahtuneet pienet kiistatilanteet saivat mieleni ailahtelemaan. Halusin syödä, koska tunsin, että en oikein löytänyt ratkaisuja tapahtuneisiin tilanteisiin. Aloin märehtimään ja kelaamaan, mikä johti huonoon fiilikseen. Onneksi kuitenkin kävin lenkillä kuten lupasin.

Tänään en ole aikomuksistani huolimatta ehtinyt liikkumaan. Olen myös lähes tahtomattani joutunut syömään kaksi pientä muffinsia :) Kalorit ylittyivät tavoitemäärästä vain noin 100-200, eli ei paha. Huomenna uimaan ja salille. Pikkuhiljaa liikakilot lähtee taas liikkeelle!

Olin muuten ihan tyytyväinen matkalla otettuihin kuviin, alan jo näyttämään siedettävämmältä :)

Happy

Tänään olen ollut onnellinen. Koko päivä on ollut yhtä hymyä ja tunnen oloni jotenkin helpottuneeksi. Sain puhuttua lentopelostani aamulla ja se vähän helpotti, myös eiliset keskustelut ystävän kanssa vaikuttavat keventyneeseen mieleeni.

Alan ymmärtämään juttuja, sellaisia juttuja joita kyllä muuutenkin pitäis tajuta, mutta nyt alan sisäistämään niitä. Esimerkiksi sen, että sosiaalisissa tilanteissa olevat erilaiset kömpelyydet ja hiljaiset hetket eivät aina johdu musta, eli mun ei aina tarvitse yrittää löytää syytä itsestäni jos jokin tilanne tai juttu ei toimi. Sen sisäistäminen on kestänyt 35 vuotta. Huippua....Vielä joudun varmasti tekemään töitä sen asian eteen, mutta tärkeä on päästä eroon tästä itsekeskeisyydestä ja muuttaa toimintatapojaan niin, että ei yritä väkisin itse miellyttää muita, vaan asettuakin toisen tilalle ja ottaa huomioon, että toisella voi olla omia huolia, jännityksiä jne. Ne eivät vain näy ulospäin...

Kävin ihanalla iltalenkillä. Havahduin siihen ajatukseen, että en ole yli kahteen vuoteen juossut näin" kevyenä" lenkkiä. Aikamoista tarpomista on siis ollut nämä viime ajat...Vauhtini oli paljon kovempi kuin yleensä, enkä tuntenut väsymystä. Tyttöni pyöräili rinnallani ja pysähdyimme rannalla ruokkimaan sorsia. Oli oikein mukavaa. Kun tulin kotiin tein vatsalihasliikkeitä ja mietin, että voisin aloittaa taas astangajoogaharrastuksen kunhan vielä hieman kevenen. Astangajooga saa kyllä kilot karisemaan, se tsemppaa myös siihen, että haluaa olla kevyempi, koska liikkkeet ovat tosi raskaita raskaalla kropalla.

Tänään aamupaino oli 81.9. Huomenna uskon sen olevan n. 81.5. Aion syödä iltapalaksi kaksi ruisleipää tomaatilla, kinkulla ja cheddarjuustolla. Jätän juoksusta ansaitsemani kalorit syömättä koska olen ylittänyt kalorit parina edellisenä päivänä.

Gdanskin matkani lähestyy. Kaksi yötä ja sitten on lähtö. Tiedän, että laihdutus ei tule onnistumaan matkalla. Aion syödä runsaan hotelliaamiaisen, mutta jätän valkoiset höttöleivät ja murot yms syömättä. Aion myös ottaa ihania kahvileipiä kun olemme kahvilla ja illalla syödä maittavan ruuan ravintolassa. Aion välttää kaikkia pieniä väliapalanaposteluita. Sen sijaan pyrin siihen, että kun syön istun pöydän äärellä. Välipalaksi korkeintaan hedelmiä. Sellainen strategia siis.Varaudun henkisesti kahden-kolmen kilon painonnousuun. Jos tulee vähemmän, saan olla erittäin iloinen. Painonnousu tarkoittaa 84-85 kilon painoa keskiviikko aamulla. Aika masentava luku toki, mutta siitä se elämä sitten jatkuu eteenpäin ja heti tiistaina illalla tai viimeistään keskiviikkona lähden lenkille tms. Tiistaina lähden vähintään kävelemään! Ugh!

Astangajoogan asania

Syyllisyydestä jotain

No niin, nyt sitten junnaan tässä liikasyömisessä, vaikkakin juuri tänään pystyin olosuhteista huolimatta pitämään ahmimisen kurissa. Paino oli aamulla 82.1, eli junnausta on....Eilen tultuani kotiin sain niin kovan tarpeen tunkea suuhuni 4 kpl elovena välipalakeksejä, enkä vaan voinut sille mitään.. keksit olivat 140kcal/kipale, eli ylitin päivän tavoitekalorini vähintään kolmella keksillä ja yli neljälläsadalla kalorilla. Hitsi, että harmitti, mutta himo oli ihan eläimellinen ja kuin näin ne keksit siellä kaapissa, en voinut pysäyttää itseäni...

Luulen ,että himokohtaus johtui osittain menkkojen hormoonihyrrästä, mutta osasyy voi myös olla jännityksessä ja pelossa joka on taustalla koko ajan tuon lauantain lentämisen vuoksi...Olen ihan varma, että kuolen ja kun tapaan ihmisiä, mietin, että näen heidät viimeistä kertaa...Ei tässä pelossa ole mitään järkeä, ja mitä järkeä on lentää kun pelko on näin voimakasta?? Mitä jos oikeasti kuolen, jos tämä olotilani onkin jonkinlaista vaistoa? Mitä jos hyvästelen tässä nyt teitä lukijoita. Voi kuinka pelko voikaan hämärtää mieleni....en tiedä mitä avuksi...ehkä vain pitäisi jättää lentomatkustelut rohkeammille....

Tämän viikon heikko itsekuri johtui varmasti myös kotona olevista tekemättömistä asioista ja siitä miten huono omatunto mulla on lasten suhteen kun tuntuu, että mulla ei ole heille tarpeeksi aikaa....Olen pitkän aikaa tuntenut suurta riittämättömyyttä kodin ja perheen suhteen ja nyt sitten ruokin sitä vielä menemällä matkalle ystävien kanssa....Tuntuu, että teen täysin päinvastoin kuin pitäisi. Silti olen jo monta vuotta haaveillut tällaisesta matkasta, oikeasti uskon, että kyllä anstaitsen sen, mutta silti syyllistän itseäni....

Tänään olimme isoäitini luona ja siellä tarjottiin pullaa ja ihanaa Daimjäätelöä..ylitin tämän päivän tavoitekalorini n. neljälläsadalla....Vierailun jälkeen lähdin vielä ystäväni luo. Juttelimme paljon ja sain avauduttua kipeistä lapsuuteeni liittyvistä asioista. Uskon, että minäkin osasin häntä auttaa. Olo tämän visiitin jälkeen oli helpottunut. Ensin ajattelin, että en menisikään sinne, koska tunsin niin huonoa omatuntoa siitä, että en lähtenyt lasten ja mieheni kanssa kotiin. Mutta jälkikäteen olen hyvin iloinen, että menin, uskon, että tämä hyvä ja helpottunut olo kantaa pidemmälle ja hyödyttää myös perhettämme. Kai se niin on, että huolehtiakseen muista, on ensin pidettävä itsestään huolta!

Synninpäästöä eilisestä ahmimisesta ja matkakuumetta

Niin...eilinen elinen olo sai mut pitkästä aikaa syömään liikaa. Ei ihan mahdottomia määriä, mutta kuitenkin. Vaikka olen kirjannut syömiseni kalorilaskuriin kuuliaisesti nyt jo yli kuukauden ajan, eilen tuli välipäivä. En vaan jaksanut miettiä, saatikka sitten kirjoittaa ylös syömisiä...Tässä nyt esimerkkiä pikkasen huonosti menneestä päivästä: (Tuloksena muutaman sadan gramman painonnousu 81.6 ->82.0)

Aamupala: Keitetty kananmuna, 2 Ruispalaa, Oivariiniä, pari mökkipuun omenaa, banaani

Välipala (uimahallivisiitin jälkeen) Korvapuusti

Päivällinen: 8-12kpl lohipullia(eines) 2,5 uuniperunaa, 2 mustekalarengasta (Tässä lähti käsistä, en jaksanut välittää saatikkaa edes laskea paljonko tuli syötyä)

Välipala: puolukkarahkaa n. 2 dl (Flora vispi, 2prk rahkaa, pussi puolukoita, sokeria kunnolla)

Iltapalaaa.... Pala juustoista eilistä pitsaa...Kulho maustamatonta jogurttia, jossa sokeria ja paljon mysliä...

Sitten alkoivatkin ilmavaivat....Söin liikaa, tulin myös apeaksi ja kiukkuiseksi, onneksi tajusin mm. illemmalla alkaneen päänsärkyni takia mennä ajoissa nukkumaan, olisin muuten jatkanut syömistä...

Aamulla heräsin virkistyneenä ja parasta oli, että päänsärkyni olikin poissa, se ei ollutkaan yön aikana äitynyt kolmen päivän migreeniksi, mikä helpotus!! Pääsin siis sittenkin aamulla viettämään luxusmaanantaitani, eli punttisali ja uintiyhdistelmä + lounas uimahallilla. Tällä kertaa sain vielä seuraa ystävästäni, oli mukavaa!

Nyt työpäivän jälkeen migreeni kolkuttelee taas oveen...en päästäisi sisään, mitähän nyt keksisi...rauhallinen iltakävely?

Odotan kovasti ensi lauantaita, silloin lähdetään kahden kaverini kanssa matkalle Gdanskiin, ihan mahtavaa! Harmi vaan, että pelkään kuollakseni lentämistä...koitan miettiä vain niitä mukavempia puolia matkassa, aivan mahtavaa lähteä noin kauas vain kavereiden kanssa, ennen olen matkustanut vain perheen kesken kauemmas, nyt on korkea aika lähteä reissuun tyttöporukalla!

Vähän eilinen olo

Migreeni jäi sitten tulematta viime kerralla. Kasvot vasemmalta puolelta jomottivat jo siihen malliin, että kohta alkaa, mutta lenkin aikana se olo jotenkin laukesi ja särky hävisi. Siinä vaiheessa tuntuu tietty riskaabelilta lähteä lenkille, koska yhtä hyvin olisi voinut käydä päinvastoin, särky olisi voinut räjähtää kunnolla käyntiin.... Nyt kävi toisin ja olen onnellinen siitä, että otin riskin. Luotin  kuitenkin viimekertaiseen onnistumiseeni kun migreeni hyppäsi yhden varman kerran yli, ehkä nuo magnesiumtabletit nyt pitävät pahemmat säryt loitolla.

Eilen uskaltauduin ravintolaan vaikkakin mulla on just nyt kuukautisten vuoksi migreenialttein aika. Join kaksi lasillista kuohuviiniä ja yhden pieneen lasiin kaadetun siiderin. En polttanut yhtään tupakkaa mistä olen erittäin ylpeä! Lähdin vähän aikaisemmin kotiin ja nyt aamulla olo on hiukan pöhnänen, päässä jomottaa vähäsen, mutta enemmän tavallisen päänsäryn tapaan. Otin pari buranaa, toivon, että en nyt juomisella laukaissut uutta migreenikierrettä....

Painon kehitys on hyvä. Tänään aamupaino 81.6 ja eilen jopa 81.3. Tällainen laiska sunnuntai voi olla haasteellinen, siksi se onkin nyt täynnä ohjelmaa. Lasten kanssa uimaan, jonka jälkeen kotiin ja kaveri lapsineen kylään. Illalla voisin, mikäli ehdin tai jaksan... mennä lenkille, ihan  vain, jotta migreeni pysyisi loitolla :)

Huomaan tänään, että hieman apea olo eilisistä sosiaalisista kohtaamisista saa ruokahaluni nousemaan. Iloisena ja välittömänä en halua syödä, mutta kun taustalla painaa jokin murhe, hälläväli-ilmapiiri alkaa lähestyä. Koitan nyt kohdata nuo tunteet, enkä hukuttaa niitä ruokaan.

Positiivisia tuulia, mutta hieman tummia pilviä tullut taivaalle...

Hyvin on mennyt tämä viikko. Olen ollut iloinen ja onnellinen mm.uudesta musiikkiharrastuksesta. Tuntuu, että elämä löytää pikkuhiljaa paremman suunnan. Paino pyörii välillä 82-82.3, eli tosi hyvältä näyttää.

Nyt on tänään kuitenkin hiukan tummia pilviä taivaalla. Migreeni koputtelee tuossa hiljaa ovea, tunnustelee pääsisikö pääkoppaani asumaan muutamaksi päiväksi...En milläään päästäisi sisälle. Ajattelin karata lenkille, jospa taas voittaisin migreenin kuten viime kerralla jollloin se jäi kokonaan tulematta. Oli se uskomatonta! En ole vuosiin kokenut moista. Tasaisesti se on tullut aina vähintään kerran kuukaudessa usean vuoden ajan, mutta nyt jäi kerta välistä. Kävin kyllä lenkillä silloin koputtelupäivinä ihan päivittäin, luulen, että hien pintaan nostamisella oli jotain vaikutusta. Olen myös syönyt tämän syksyn magnesiumtabletteja, luin jostain,e ttä magnesiumpitoisuudet laskevat migreenipotilailla migreenin aikana. Syytä en siis tiedä, mutta kaikkeni teen, että selvisin taas vähällä....Tässä on nyt samalla riski, että syöminen lisääntyy hieman, koitan olla itselleni armollinen, mutta silti pitää kiinni terveellisistä elintavoista.

Painonkehitys, laihtumisen hyötyjä ja mökkeilyä

Ihanat tai oikeammin paljon paremmat luvut lähestyvät. Nyt siis paino 82.7, eli lähtötilanteesta talvella on tippunut useampi kilonen, jossain vaiheessa talvella paino oli jopa 89, eli jos siitä lähdetään pudotusta on 6.3 kiloa. Lihoin toki takaisin kesällä, mutta nyt kovan työn myötä ja kailorilaskuri.fi ansiosta olen saanut painon taas putoamaan oikeaan suuntaan.

Tällä hetkellä olo on varma ja nautin painonlaskun ansiosta tulleesta itsevarmuudesta. Itsevarmuus ei niinkään näy niissä tilanteissa, joita luettelin edellisessä kirjoituksessani, mutta se vaikuttaa siihen, että alan elämään normaalimpaa elämää. En enää kiellä itseltäni mukavia asioita , kuten ihmisten tapaamista,  sillä varjolla, että en kehtaa näyttäytyä lihavassa kunnossa. On myös mukavampi tavata asiakkaita töissä, koen antavani itsestäni ammattimaisemman ja paremman kuvan, lihavampana kuva on vähän tätimäinen ja väsähtänyt.....
Tämän lisäksi nautin löystyvien vaatteiden tuomasta ihanasta keveästä tunteesta ja siitä, että uimahallissa tai lenkillä en enää tunne olevani jättivalas....

Matkaa on vielä paljon, helposti alkaa tässä vaiheessa uskomaan, että on paljon laihemmassa kunnossa kuin oikeastaan onkaan. Nämä em. olotilat hämäävät hiukan. Sitten kun katson itseäni kuvista huomaan, että tekemistä on vielä. Silti olen pitkästä aikaa ihan tyytyväinen katsoessani tuoreita kuvia itsestäni. En enää välttele kameraa. Vertailin minusta kesälomalla otettuja kuvia , tuoreisiin kuviin ja ero oli ihan valtava!!! Miten viisi kiloa voi näkyä niin hyvin jo pelkästään kasvoissa??? Kun katson tuoreita kuvia, minua on alkanut hiukan häiritsemään kulmien välissä oleva huoliryppy, mutta muuten olen sellainen kuin kuvittelin olevani kesällä. Eli sellainen hiukan raskaampirakenteisempi nainen. Kesälomakuvissa olin ainoastaan läski,vaikka kuvittelin itsestäni jotain muuta! Jopa neuleiden alta näkyi makkaroita, yäak!

Jonkin ajan päästä otan taas edistymiskuvia niissä housuissa ja mekossa, jotka olivat kuvissa keväällä. Saa nähdä onko edistymistä tapahtunut. Kuvausajankohta voisi olla kun olen saavuttanut 80 kilon rajapyykin. Eli 2.7 kiloa on vielä matkaa siihen. Jos kaikki sujuu, kuten on tähän mennessä sujunut, saavutan sen ehkä n.4-5 viikon päästä. Tuntuu tosi pitkältä ajalta noin "pienelle " pudotukselle, mutta En enää halua stressata liian tiukoista tavoitteista. Tulen uusimaan myös aiemmat tavoitesuunnitelmani kun siihen tulee sopiva hetki. Joka tapauksessa taustalla pyörii ajatus 10 kiloa pois ensi kevääseen mennessä, eli 77 kiloa pitäis olla lukemat silloin. Siihen mahtuu varmasti myös pientä sahausta, joka onkin tärkeätä, koska harjoittelen tätä painonhallinta elämää ihan loppuelämääni varten.

Vielä lopuksi; olen erittäin tyytyväinen kuuluneeseen viikonloppuun. Vaikka olimme mökillä, en ratkennut ylisyömään, mikä on mulle iso juttu. Yleensä tällaiset asiat kuten arkinen painonhallinta muuttuu mökillä turhamaiseksi. Siellä kuuluu rentoutua perheen kanssa ja nauttia kaikin voimin... Yleensä kyllä nautintoni on tarkoittanut tupakkaa, vähän olutta ja paljon nannaa, pulla ym. Sen seurauksena olen tuntenut itseni väsyneeksi ja en ole saanut mökkeilystä oikein kunnolla kaikkea irti. Nyt päätin olla energinen. Kävin lenkillä, aamu-uinnilla, talvisiivoin mökkejä ja sienestin.
Söin aamupalan lisäksi vain päivällisen ja iltapalan. Välipalaksi otin puista omenoita. Päivällinen oli aika runsas ja iltapala oli omenapiirakkaa, mutta kalorit pysyivät sallitun rajoissa. Mulla oli jopa jäänyt tummasuklaalevy jemmaan kaapin päälle edelliskerrasta. Viime kerralla päätin olla koskematta siihen ja tälläkään kertaa en saanut tarpeeksi hvyää syytä aukaista levyä. Aivan mahtavaa!!! Kesällä en olisi tuohon pystynyt, nyt tunnen olevani vahva päätöksessäni ja kieltäminen vain vahvistaa sitä lisää :)

Metsäkävelyn antimia, en poiminut koriin...

Mielenhallintaa painonhallinnassa

Koska jo aluksi päätin, että tämä ei ole pelkästään painonhallintablogi vaan käsittelee myös mielenhallintaa joudun menemään nyt aika syvälle henkilökohtaisuuksiin.Paino ja sen lisääntyminen kulkee rinnakkain psyykkisen hyvinvoinnin kanssa. Eilen kirjoitin tänne peloista ja ajattelinkin, että niitä olis hyvä käsitellä tänään. Mun on kohdattava pelkoni, jotta voin alkaa työstää niitä, kerätä rohkeutta ja viedä tätä elämää eteenpäin. Jokatapauksessa painon suunta on oikea, eli alaspäin, aamupaino tänään oli 83.4.

Pelkään...

-Yksinäisyyttä. Sitä, että joudun elämään yksin loppuelämäni jos vaikka tulisi ero tai jotain muuta.

-Kuolemaa ja sairauksia jotka kohtaisivat itseni tai lähipiirini, mutta niihin on vaikea vaikuttaa....


- Epäonnistumisia, sitä, että työssäni mokaan jotenkin tai en ole riittävän hyvä tai paljastun huonommaksi kuin annan olettaa

-Sitä, että muut eivät hyväksy minua, että ihmiset pitävät minua tyhmänä ja tylsänä

- Sosiaalisia tilanteita joissa joudun olemaan esillä ja arvioitavana

-pimeää mökillämme ja kaupungissa

-käärmeitä

-lentämistä


Sellaisia tuli nyt äkkiseltään mieleen. Aika suuria juttuja nuo ensimmäiset ovat, hankalia työstettäviä, paljon ne liittyvät huonoon itsetuntoon. Paremmalla itsetunnolla ei olisi tarve pelätä, kuten minä pelkään.
Jännä, että on jotenkin "noloa" myöntää, että itsetunto on huono, eihän ihmiset yleensä mielellään myönnä sellaista. Se on se viimeinen asia, jonka haluaa paljastaa muille, oman haavoittuvuutensa.

Onko niin, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei ole niin haavoittuvainen? Voi ottaa vastaan tällejä ilman, että ne uppoavat. Itsetunto on kuin kilpi ja mitä paremmin suojaudut, sitä vähemmän murenet. Huonolla kilvellä murenet joka lyönnillä niin, että se yhä huononee ja huononee.

Millä tavoin se itsetunto sitten rakennetaan? Ottamalla riskejä? Olemalla rohkea? Saavuttamalla onnistumisia?
Entä jos ei onnistukaan? On aika vaikeaa muuttaa ajatteluaan silloin kuin se on iskoistunut syvälle.On vaikea olla välittämättä tälleistä, syyttämättä itseään. Syyllisyydellä on myös suuri osansa itsetunnon kehittymisessä.
Mahtaako olla niin, että lapsuuden rooli on tässä korvaamattoman suuri? Jos ei lapsuudessa ole saanut tukea ja vanhemmat ovat syyllistäneet, sinulle voi syntyä huono itsetunto. Toisaalta tarkka ja tunnollinen persoona varmasti helposti kehittää itselleen syyllistäviä ajatuksia. Vaikeaa...menen näissä ajatuksissani aina enemmän ja enemmän solmuun. Pistetään muhimaan, ehkä tämä vielä aukeaa :)

Pelosta ja muuta asiaa laihdutuksen vierestä

Mietin  irtautumista. Miten moni ihminen istuukaan kotona, sellainen vähän höttö levoton fiilis, ei oikein tiedä mitä tekis ja kattelee sitten vaikka telkkaria tai saa levottomuutensa kohdistutettua facebookiin..

Itse meinasin tukahtua kotiin. Ei vastakaikua asioihin ja kiukkuisia itsekkäitä reaktioita kumppaniltani. Vaikka kello oli puoli yksitoista, energinen oloni pakotti minut purkamaan ajatuksia ulos pimeään syysyöhön. Tunsin itseni vähän hulluksi siinä kävellessäni pelkissä legginseissä ja pitkässä takissa. Se oli kuin joku leffakohtaus. Nainen kävelee syysyössä, hautaa kätensä taskuihin, työntää kaulukset pystyyn ja hartioita kevyesti nostamalla hakee turvallisen kolon oman takin kauluksista. Jossain vaiheessa pelko hiipi ajatuksiini, mietin sitä pelontunneta, mistä se johtuu ja miten paljon se estääkään. Todellisuudessa olisin halunut kävellä vaikka kaupungin toiseen laitaan ja ottaa vaikka taksin sieltä kotiin, mutta pelkoni esti minua kävelemästä kauemmaksi totutuista kotinurkista. Pimeydessä oli jotain pelottavaa. Ainahan meitä varotellaan puskista tulevista raiskaajista ja kummallisista autoista. Silti mua harmitti estoni.  Mietin oliko tämä sukupuolikysymys, olisinko miehenä seurannut vaistoani ja kävellyt pidemmälle? Kuinka epäreilua onkaan joutua naisena pelkäämään ja estämään itseään toimimasta siltä kuin tuntuu.

Tarkoitus oli kävelyllä selventää ajatuksiani. Mitä oikein haluan elämältä, onko tämä mitä minulla on riittävää ja kuinka saisin keinoja päästä eteenpäin niissä asioissa jotka koen tärkeiksi. Mietin sitä junnaavaa tilaa jossa elämme mieheni kanssa. Haluaisin kehittyä eteenpäin erilaisissa asioissa, mutta pelkään. Taas tuo hirvittävä estävä tunne vaikuttaa elämääni. Pelko. Olen ennenkin miettinyt tuota. Olen jopa kirjoittanut jääkaapin ovelle "älä pelkää". Siinä on hyvä motto. Rohkeus on pelon vastakohta, rohkeus on valoa ja elämää. Pelko on kuolemaa. Mutta missä kulkee rohkeuden raja, milloin rohkeus muuttuu tyhmyydeksi, milloin rohkeus muuttuu itsekkyydeksi?

Olen sitä mieltä, että höttö arki vie voimamme. Höttö arki on televisio, facebook, liikasyöminen, laiskuuteen tuudittautuminen, tyytymättömyys, joka kuiskailee jossain siellä taustalla. Höttö arki on arki, jota ei jaksa elää, sellaiset päivät, jotka elää vain koska on pakko, odotten seuraavaa parempaa päivää. Höttö arki on se, kun ei osaa elää tässä hetkessä. Pelko on se, joka estää elämästä tässä hetkessä.

Sunnuntaiaamuisin avaan yleensä ikkunan, koska rakastan noin kello kymmenen soivia kirkonkellon ääniä. Sen sijaan, että liikenne pauhaisi kotikadullamme, kadut ovat hiljaisia ja kirkko kutsuu hiljaa väkeään. Mitä jos sillä onkin jotain annettavaa? Ehdotin kumppanilleni, että menisimme joku sunnuntaiaamu jumalanpalvelukseen. Itse en ole koskaan niissä käynyt ja mieheni vain joskus rippikouluaikoina. Ei tiedä vaikka papilla olisikin jotain sellaista sanottavaa joka koskisi myös meidän elämäämme.

Idea oli miehestäni ihan mahdoton, hänen reaktio oli suorastaan tyrmäävä. Ihmettelin niin voimakasta reaktiota ja kysyinkin tästä, kuulutaanhan me myös kirkkoon. Hän ei osannut selittää, mutta ei ainakaan myöntänyt häpeävänsä kirkossa käymistä. Itse uskon, että hän pelkää. Hän pelkää jotain, mistä hänellä ei itselläänkään ole tietoa. Voin myöntää, että itsekin saisin taistella häpeän tunteen kanssa, mutta uskon,e ttä myös se olisi hyvä kohdata.

Voisi ehkä olla hyvä kirjoittaa ylös kaikki asiat joita pelkää ja lähteä pikkuhiljaa työstämään niitä mielessä. Peloista voi muuttua haasteita ja haasteiden voittaminen voi viedä elämää eteenpäin kohti rohkeutta, valoa ja elämänmakuista elämää.

Eilinen suklaapalleroherkuttelu teki aamupainoon aika runsaan piikin, eli kilon enemmän tuli sitten eilisestä....Nyt siis taas 84.0....En kyllä usko tuon pysyvyyteen, sen verran pieni oli tuo herkuttelu kuitenkin....

Mikä ihme mun kropassa mahtaa olla kun siihen tarttuu samantien kaikki ylimääräinen energia??? Hieman masentava oli olotilani joka tapauksessa aamulla. Sainkin töin tuskin raahattua itseni salille ja uimaan. Treeni oli oikein mukava, tunnin salilla rehkimistä ja tällä kertaa vain puoli tuntia uimista, mutta se aika täysillä ja vapaauintia suurin osa.

Onneksi aloitin taas viikon liikunnalla. Tänään kalorit on liikunnasta huolimatta alhaisemmalla, jotta saan eilisen pöhötyspömpön pois. Migreeni on yhä pysynyt poissa. Yritän kaikkeni, jotta se ei alkaisi, en juo, en polta ja liikun melkein päivittäin. Yritän myös huolehtia riittävästä unesta, mikä kyllä ei tahdo onnistua.....Saa nähdä jos yksi migreenikerta jäisi väliin, se olisi suorastaan huippua!

Tällainen tylsä maanantai tänään, täytyy yrittää piristää itseään jotenkin...hmm...hyvää musiikkia?

Ihme olo ja herkuttelua

Nyt on sunnuntai. Heräsin väsyneenä ja orastava migreeninalku päässä. Koitin juoksulenkkiä, mutta olin armollinen itselleni ja kävelin suuren osan. Oli huono olo,äklötti ja väsytti. Vaaka näytti aamulla tasan 83, eli nyt on kyllä suunta erittäin hyvä., pudotusta eilisestä on 500grammaa. Otin erillaisten velvollisuuksien jälkeen noin tunnin päiväunet ja migreeniolo häipyi. Jäljelle jäi ihan suunnattoman suuri tarve syödä jotain kunnolla. Nälkä tai puoliksi tyhjä olo tuntui epäterveelliseltä. Söin nopsaan melkein päivän kaikki kalorit (terveellistä ruokaa)ja nyt illalla päätin tehdä suklaakookospalloja. En tarvitse muuta, kalorit ylittyvät varmaan viidelläsadalla, mutta nyt on vain jostain syystä pakko saada nauttia... Tärkeä on, että en jatka tätä huomenna tai syö suklaapallojen lisäksi muita herkkuja. Ehkä myös psyykkisen jaksamisen kannalta on tärkeä, että välillä pitää herkuttelupäivää.
Jälkikäteen voin sitten katsoa mihin tällainen olotila ja toiminta johti, huijjasinko itseäni vai olinko sopivan armollinen.

On muuten ihan uskomatonta kuinka paljon 4 kilon pudotus muokkaa figuuria. Vatsa on sivulta litteän näköinen ja koko yläkroppa tuntuu timmiltä ja urheilulliseltä. Uinnin ja punttisalitreenin ansiosta rinnatkin näyttävät kiinteemmiltä, olo on paljon seksikkäämpi ja tämä olotila on hyödyttänyt miestänikin :)

Toivon pysyväni järkevällä tiellä tässä painonpudotuksessani, niin, että ulkonäköseikat eivät täytä koko elämääni.

Laihuus unelmapuun oksilla

Vaikka kirjoittelu blogiin on jäänyt vähemmälle, muutokset ovat erittäin positiivisia ja näkyvät jo ulospäin. Paino on tällä hetkellä 83.5kg, eli alin mitä tämän blogin kirjoittamisen aikana on koskaan ollut. Migreenit ovat vähentyneet ja tunnen olevani energisempi ja positiivisempi.

Tajusin yhden tärkeän seikan. Olen ennen antanut liian suuren painoarvon laihtumiselle. Laihuus on ollut suurin unelmani ihan lapsesta saakka. Muistan kuinka aina toivoin (jos vaikka sain joulupuurosta mantelin tai näin tähdenlennon), että aikuisena saisin olla laiha. Olin aina pyöreä lapsi. En hurjan ylipainoinen, mutta sellainen tanakka ja muita paljon pidempi. Tunsin itseni huonommaksi kuin muut ja olinhan erilainen kuin laihat luokkatoverini.

Lapsesta saakka olen yhdistänyt laihuuden sosiaaliseen hyväksyntään. Olen ajatellut, että kunhan vain olisin laiha, muut pitäisivät minusta enemmän, olisin suositumpi ja ihmiset pitäisivät minua nokkelana ja mukavana, tahtoisivat olla enemmän seurassani.

Yksi ilta viime viikolla tämä ajatusvirhe kirkastui mielessäni. Tulin kaverilta ja koin jonkinlaista sosiaaalista epäonnistumista kanssakäymisessämme. Olo oli masentava, koska tajusin, että vaikka olin laihtumassa en olisi yhtään sen parempi tyyppi. Aloin miettimään kuinka ihmeessä olen voinut edes viljellä sellaista ajatusta, että laihana muutkin puutteeni korjaantuisivat, varsin alitajuisesti. Pohdin miten se on vaikuttanut painonpudotusyrityksiini.

Tosiasia on, että en ole päässyt tavoitteeseeni kuin kerran, 13 vuotta sitten....Kuitenkin olen laihduttanut varmasti sata kiloa tuonkin jälkeen. Jojoillut edestakaisin, mutta kertaakaan en ole pässyt ihan loppuun asti. Tämä johtuu siitä, että lähestyessäni tavoitetta masennun. Masennun koska en voi enää piiloutua sen taakse, että erilaiset puutteeni esimeriksi sosiaalisissa taidoissa johtuisivat siitä,e ttä olen lihava. Joudun kohtaamaan ne puutteeni ihan sellaisina kuin ne ovat, alastomana vailla lihavuuden tuomaa suojaa.

Olen aina miettinyt miksi ihmiset puhuvat lihavuuden tuomasta suojakilvestä. Mitä? Siis mikä ihmeen suoja? Nyt ymmärrän. Olen itsekin piiloutunut lihavuuden pilven taakse. On helpompi syyttää lihavuutta ongelmistaan, kuin kohdata ne sellaisina.

Laihuus on ollut unelmani. Unelmani toteutuessa kaikki muutkin asiat korjaantuisivat, unelma on on ollut psykologinen tukipilarini. Nyt kun en enää suostu ajattelemaan "väärin" joudun työstämään muita ongelmiani ihan tässä hetkessä. Laihtumisesta muuttuu tavoite, joka on enemmän konkreettinen. Konkreettiset tavoitteet ovat helpompi saavuttaa kuin mieleen takertuneet unelmat.

Unelmia on toki  hyvä olla. Voin sitten ripustaa joitakin puutteita uusille unelmapuun oksille. Uskon, että unelmilla on oma tarkoituksensa ihmisen elämänhalussa. Joskus on myös hyvä huijata itseään uskomaan , että asiat korjaantuvat  unelman kautta. Mutta laihan kropan haluan saavuttaa oikeassa elämässä, en haaveissani ja tämä on ainoa tie siihen.

Läheltä liippas..

Eilen illalla sohvaperunana tuli niin KAMALA hinku jotain hyvää, meinasin lähteä kauppaan hakemaan suklaalevyä tai vähintäänkin kaapille ottamaan kasan voileipäkeksejä. Mietin siinä, että mikä hitsit mut nyt saa haluamaan ihan himona jotain herkkua ja mieluiten hiilaripitoista ja kunnolla. No istuin siinä kauan ja odottelin, että himo menis ohi, mut ei se oikein toiminut, siinä se vaan kummitteli. Onneks leffa loppui, eikä jäänyt mitään syytä enää valvoa ja mässäillä. Nousin nopsaan ylös ja hilasin itseni sänkyyn. Siinä sitten vielä hetken kirjaa lukiessani himo pikkuhiljaa hälveni vaikkei poistunut kokonaan.

Mietin siinä taistelussani,  että mistä tällainen johtui. Syitä kyllä löytyi, mutta ehkä juuri niiden vuoksi olisinki antanut itselleni luvan herkutella ajatuksella "poikkeuskerta". Menkat olivat alkamassa, eli siinä se suurin syy, silloin tekee aina mieli makeaa. Mutta olisi kyllä ollut virhe vetää navan täyteen suklaata, paino olisi ollut paljon enemmän kuin nyt aamulla, joka ilmankin herkuttelua oli noussut vissiin menkkaturvotuksen takia 85.9 asti (eli +400g eilisestä). Kilon plussalla olisin voinut masentua ja jatkaa herkuttelulinjaa.

Hyvä siis näin, tästä on hyvä aloittaa tuleva viikko. Migreeniä voi olla tiedossa, koitan sitten vain kestää ja olla syömättä liikaa.

Absolutismia, juhlimista ja punttisalia

Projetki jatkuu, pysyy, lainehtii ja tekee kieppejä. Tasaisesti ollaan siis menty. Edellisen kirjoituksen jälkeen paino on hilautunut ehkä kilon-kaksi alaspäin (nyt 85,5). Alan päästä kiinni liikuntaan ja rauhalliseen, järkevään syömiseen kiinni. Elämäniloakin ehkä ollut hiukan enemmän.
Juhlistin viime viikolla melkein kuuden viikon kokonaan alkoholittoman (ja savuttoman....) jakson jälkeen. Rapujuhlien kunniaksi join( ja poltin...) oikein kunnolla :) Oli tosi hauskaa ja päätin, etten ihan absolutistiksi ryhdy, mutta seuraavan kahden päivän päänsäryn jälkeen ajattelen, että sitä juomista voi sitten kuitenkin harrastaa erittäin harvoin. En jaksa enää niitä migreenejä, ne vie ihan mehut. Kuitenkin tämän kaiken jälkeen, olen pysynyt terveellisen elämän raiteilla. Se tuntuu hyvältä. Olo on tosi varma ja terve. Tiedän, että haluan jatkaa tätä nyt näin ja ottaa sitten alkoholia vain erityisten juhlien kunniaksi. En tarvitse alkoholia, jos menen katselemaan keikkoja tms. itseasiassa mulla on rennonpaa ilman sitä, kun ei takapiru omatunto kokoajan muistuta taustalla seuraavien päivien migreeneistä.

Kävin myös punttisalilla eilen neljän kuukauden tauon jälkeen. Spagettijalat ja kädet sain illaksi, mutta voi että kun tuntuu hyvältä ja timmiltä kropassa tänään, kyllä tuo lihaskuntoharjoittelu on tärkeä tie onneen tässä kropan kuntoon laittamisessa, niin tylsää puuhaa kuin se punttien nostaminen onkaan....

Projekti jatkuu, tasaantuu, löytää vahvat uomansa, uudet polkunsa, etenee hiljaa, mutta varmasti.

UUsia tavoitteita ja polkuja

Taas on kulunut hurjasti aikaa viime kirjoittelusta. Tuntuu, että en ehdi kirjoitella tai jaksa avata tietokonetta enää illalla töistä tultuani. Ehkä ei oikein ole ollut mitään kirjoittamisen aihettakaan, laihtumista ei ole tapahtunut kuin ehkä noin kilon, siinä se junnaa 87 molemmin puolin.

Lisämotivaatiota on toki taas tullut. Ystäväni suositteli kalorilaskuri.fi käyttöä, ja liityinkin ihan jäseneksi kahdeksi viikkoa kokeena. Ei ole kovinkaan kallis käyttää ja hyvin pystyy seuramaan ja kirjamaan päivän syömisiä+ seuramaan kehitystä. Tänään sovittiinkin sitten samaisen kaverin kanssa yhteinen tavoite. Hän ehdotti 10 kiloa pois ja 10 kilometrin lenkki ensi toukokuuhun mennessä. Mielestäni se kuulosti oikein kohtuulliselta ja hyvältä. Itse olisin ehkä taas lähtenyt tekemään aikataulullisesti liian tiukan tavoitteen. Koitetaan tällä kertaa tällaista leppoisampaa tahtia, ehkä se tuottaa paremmin tulosta. Tämän  mukaan siis painan 77 kiloa ensi toukokuussa, eli olen juuri ja juuri normaalipainoinen.

Tällä viikolla aloin haaveilemaan siitä tunteesta kun housut löystyvät---aaah miten laihaksi ja keveäksi sitä silloin tuntee itsensä, huolimatta siitä mitä vaaka näyttää( jos nyt suunta on kuitenkin alaspäin).
Tänään tein myös pitkästä aikaa tietoisen tiukan valinnan. Vaikka kaloreita olisi vaikka kuinka paljon vielä ollut illaksi, valitsin jätksikioskilla jätskin sijaan rasiallisen mehevän pulleita vadelmia. Söin ne kaikki ja olo oli hyvä koska olin osannut kieltäytyä ja kuitenkin saanut nauttia :) Noita lisää, tiettyjen kaavojen(esim kieltäytymisten) toistaminen vahvistaa ja luo niitä aikaisemminkin mainitsemiani uusia polkuja aivoihin. Psykologiaa tämä uusien tapojen oppiminen.

Jäin oikein maiskuttamaan tuota mielikuvaa uusista poluista ja uusista mahdollisuuksista. Sen koitan pitää mielessäni.

Täällä sitä vaan edelleen ollaan, painolukemissa ei ole tapahtunut muuutosta, siinä se seilaa 88 alapuolella tai yläpuolella muutaman sadan gramman päivävaihtelulla. Totta puhuakseni en ole mitään tehnytkään laihtumisen eteen lukuunottamatta liikunnan lisäämistä.
Olen eräänlaisessa aivotyöskentelyvaiheessa, pohdin erilaisia vaihtoehtoja ja koitan löytää iloa elämään muista(kin) asioista kuin syömisestä. Seuraan myös vointiani ja olotilojani jotka ovat heitelleet hyvin masentuneesta ja väsyneestä ihan iloiseen ja toiveikkaaseen. Aina kirjoittaessani minulla on se nousuolotila, en pysty kirjoittamaan masentuneena tai apaattisena.

Olen huomannut, että erilaiset keskeneräiset projektit estävät minua kääntämään uuden lehden elämässäni. Minulla on taipumusta vaatia itseltäni paljon ja sen vuoksi joudun myös useimmiten pettymään. Kun en pysty täyttämään odotuksiani, masennun, ryven itsesyytöksissä, enkä anna itselleni lupaa siirtyä eteenpäin.

Ymmärrän, että moni keskeneräinen asia tulisi nyt saavuttaa jonkinlaiseen päätökseen. Esimerkiksi valokuvat. Vuoden 2007 jälkeen en ole muuta kuin siirtänyt tuhansia ja taas tuhansia kuvia tietokoneelle, mutta en ole teettänyt niistä paperikuvia. Kuvat hautautuvat bittimaailmoihin ja kärsin siitä ajatuksesta, joukossa on ihania muistoja perheemme elämästä, joista ei nyt ketään pääse nauttimaan. Syy miksi en jaksa tätä projektia hoitaa on se , että käsittelen valokuvia työkseni päivittäin ja istun jatkuvasti tietokoneella ylipitkiä työpäiviä. En kertakaikkiaan pysty vapaa-ajallani enää samaan työhön.

Kuitenkin tämä työ täytyy nyt syksyn aikana laittaa eteenpäin. Pikkuhiljaa ja pieninä annoksina. Jotenkin kuitenkin, jotta pääsisin tästä jumitusten vankilasta.

Toinen keskeneräinen asia on kotimme remontin lopputarkastuksen siirtyminen erinnäisistä rakennuslupaan liittyvistä syistä. Minulla ei ole voimia viedä asiaa eteenpäin, haluaisin lakaista sen vain maton alle.Olen myös pettynyt mieheeni, joka ei edes ajattele koko asiaa, tuntuu, että lopullinen vastuu on vain minulla.

Sitten sellainen arjen keskeneräisyys. En voi hyvin sotkussa, mutta en myöskään jaksa ja ehdi siivota tarpeeksi usein. Siivous on taloudessamme aina keskeneräinen asia, joka päivä tunnen jumiutuvani loputtomassa sotkun vankilassa voimatta ottaa askelta kohti uusia ja raikkaampia tuulia.

Siinä siis niitä alkuun. Nuo täytyy käsitellä ja kunnolla. Ymmärrän pahan olon ja näiden yhteyden. Parisuhteemme on myös huonolla tolalla joko johtuen em. asioista tai sitten em. asiat johtuvat huonosta parisuhteesta. Käymme parisuhdeterapiassa, katsotaan nyt päästäänkö asiassa eteenpäin.

Tulipa tälle päivälle masentava teksti, yritän olla positiivisempi jatkossa, mutta en lupaa mitään, pääasiaa, että nostan asiat pöydälle.

Vähän häpeissäni ehkä?

Niin se sitten meni alamäkeen tämä projektini. Aloin keskittymään liikaa tuloksiin ja tavallaan suorittamaan tätä, sen sijaan, että olisin keskittynyt henkiseen jaksamiseeni. Vaikka se nyt ehkä on toissijainen asia tavallaan, niin kerron kuitenkin painolukemani. Tänään aamulla lukema oli 88.0kg. Viime kerralla lukema tais olla 83,9, eli nousua nyt sitten yhteensä ainakin 4 kiloa. Enemmänkin tuo on ollut, mutta nyt ovat jo nesteet lähteneet, että tuo neljä kiloa on silkkaa läskiä ja sen tuntee!! Kävellessäni tunnen selkäläskit ja joskus myös vatsaläskit, yäk mikä fiilis!!!

Aamulla sain kun sainkin itseni puolikuolleenna ja väsyneenä raahattua maauimalaan. Ja voi mikä ONNI! Nyt uskon taas elämään, niin pienestä se on kiinni! Uin 1,5 kilometriä ja ohittelin kevyesti kroolaavia ja ihan hyväkuntoisen näköisiä miehiä, heh! Siinä se vasta tsemppari, aina kun pärjään miehelle tunnen itseni niiiiin voittajaksi :) Eikun heti vain liikunnasta kiinni huonon jakson jälkeen, vaikka väkisin, se on sen arvoista!

8. toukokuuta kirjoitin edellisen kerran. Silloin elämässäni tapahtui suuria mullistuksia mm. isoisäni kuoleman vuoksi, jo ennalta arvailemani alamäki lähti siitä liikkeelle. Ei kai se alamäki olisi ollut niin suuri, jos olisin muistanut tai ehtinyt tai jaksanut huolehtia itsestäni sen kaiken kiireen keskellä.

Tuossa kesällä tein myös päivittäin 10-16 tuntisia työpäiviä, olin jaksamiseni äärirajoilla ja tämän vuoksi aikaa liikuntaan ei todellakaan ollut. Sen sijaan, että siinä tilanteessa turvauduin pika-apuihin kuten tupakointiin ja herkutteluun, minun olisi pitänyt turvautua lyhyisiin taukoihin ja hengittelemään rauhassa. Koska podin huonoa omatuntoa ja riittämättömyyttä kaikilla elämän saroilla (mm. äitinä, yrittäjänä, liikkujana, ystävänä, sukulaisena jne) tunsin menettäneeni otteen, josta syystä en nähnyt eroa annanko otteen lipsua vielä enemmän vai hyväksynkö tilanteeni väliaikaiseksi. Joka tapauksessa elämässäni ei ollut muuta sisältöä kuin työ ja siitä taakasta selviytyminen.

Nämä ajat olivat kovaa taistelua itseni kanssa. Päästyäni vihdoin  kesälomalle (jonka vietin kolmen viikon ajan lasten kanssa mökillä) sain lomastressiä siitä, että muut ihmiset pyrkivät päättämään minun ja lasteni arvokkaasta loma-ajasta. Ponnistelin itsekkyyden ja huonon omatunnon, sekä periksi antamisen välillä. Olin totta puhuakseni täysin ymmällä siitä, miten minun pitäisi toimia, jotta toimisin oikein. En halunnut olla itsekäs, ja haluaisin uskoa sellaisiin arvoihin, joissa otetaan kanssaihmiset huomioon, mutta kun tein mieliksi, voin koko ajan huonosti koska toimin omaa jaksamistani vastaan.Tunsin, että minulla ei ole hallintaa omaan elämääni. Aloin syömään vielä enemmän, en pystynyt myöskään hallitsemaan syömistäni. En myöskään valittänyt mistään, koska ajatuksissani loma oli vain väliaikainen tila, jolloin vahinkoa ei ehdi tapahtua liikaa.

Nyt koitan korjata itseäni, alan pohtia sitä ketä olen. Kuuntelin tänään erään radio-ohjelman, joka pisti minut miettimään, ohjelma löytyy oheisen linkin alta: http://areena.yle.fi/radio/1956210 .
Siinä käsiteltiin matkaa minuuteen. Ohjelmassa kolahti eniten juontajan oma kokemus siitä, että ihmiset usein kuvittelevat , ehkä tiedostamattaan, että muut ihmiset tietävät ja saavat määritellä sinun  minuutesi, kun tosiasiassa on hyvin tärkeää itse löytää oma minuus ja sitä on myös oikeus puolustaa.

Tunnistan tuon täysin itsessänikin. Sen sijaan ,että määrittelisin oman jaksamiseni oman jaksamiseni ja olotilani kautta, määrittelen sitä sen kautta mitä muut ihmiset ajattelevat minusta. Jos esimerkiksi haluan puolustaa omaa aikaani, punnitsen puolustamisen oikeutusta sillä, pitävätkö muut kieltäytymistä hänelle tärkeästä asiasta itsekkäänä ja haen rajaa sen arvioni kautta. Sen sijaan minulla on oikeus punnita jaksamiseni puhtaasti oman jaksamiseni kautta.

Pohdin myös onko tuollainen ajatusmaailma itsekkään ihmisen tapa toimia, haluanko ottaa sen askeleen kohti erilaista toimintaa ja ehkä samalla vahvempaa minää? Haluanko kohdata toisten ihmisten pettymyksen minuun? Kestänkö mahdolliset ristiriidat?

Omatunto on asia jota minun täytyy vielä tässä blogissani käsitellä. Jatkuvan syyllisyyttä kolkuttavan omatunnon vuoksi saan vielä vatsahaavan tai jotain pahempaakin. Olin jo lääkärin lähettämänä  stressin ja erilaisten veri- ja maksa-arvojen vuoksi ensiavussa tässälomani aikana. Kärsin hengenahdistuksesta, ylävatsakivuista ja turvonneista ja puutuneista alaraajoista. Tunnen,  että stressi konkreettisesti tuhoaa terveyteni, tämä on hätähuuto, tarvitsen itsekkyyttä vailla huonoa omatuntoa, jotta pysyisin elossa!

Pieni musitilista asioista jotka tuovat elämääni lisäenergiaa:

Liikunta

Säännölliset unirytmit

Lasten kohtaaminen tekemällä heidän kanssa yhdessä asioita

Pienet hetket ja tauot rauhassa tee-kuppi kädessä
 
Meditoivat kävelylenkit vailla suorituspaineita

Innostavan kirjallisuuden lukeminen tai radio-ohjelmien kuunteleminen

Ystävien kanssa juttelu

elossa!!

Täällä ollaan, vaikka aikaa viime kirjoituksesta on kulunut paljon! Asioita, ikäviä ja mullistavia, sekä mukaviakin on tapahtunut. Isoisäni kuoli maanantaina ja sitä ennenkin, aikani kului isovanhempiani tukiessa. En ole saanut omaa, itsekästä vapaa-aikaa urheiluun, töissäkin alkaa nyt viimeistään ensi viikolla oikein kova kiire. 

Kiireessä on toki se hyvä puoli, että en ole ehtinyt syömään. Stressiin olen hakenut apua tupakoinnista, joka ei kyllä tunnu hyvältä, tiedostan tupakoinnin ja hälläväli meiningin myös yhteyden. 

Painoni on kuitenkin taas menossa oikeaan suuntaan. Maanantain tulos oli 83.9 ja tällä hetkellä vaaka näyttää jo yli kilon vähemmän kuin maanantaina. 

Nyt on edessä pitkä viikonloppu mökillä, koetamme mieheni kanssa jättää tupakoinnin vähemmälle. Mökille otan mukaan lenkkarit ja aion tehdä suunnitelmia, jotta työstrrssi ei syö liikaa voimiani. Ennen kaikkea aion rentoutua olemalla aktiivinen. Palaan asia

Vatsa kurnii ja ihan ookoo olo

Ihan nyt sitten kivasti on mennyt tämä ilta syömisten suhteen, vaikka olenkin joutunut tekemään työjuttuja ja painimaan raha-asioiden kanssa nettipankissa koko illan. Ei haittaa, olin jo etukäteen asennoitunut tällaiseen iltaan. Söin ruokaa tultuani kotiin ja pari omenaakin on mennyt illan aikana. Muuten en ole ehtinyt syödä mitään ja olo on piristinyt. Tunnen jopa sellaista mukavan soljuvaa nälkääkin vatsassa ja ajattelinkin, että en anna sille periksi vaikka kaloreita oliskin vielä jäljellä noin hedelmän verran.

Ilta meni luultavasti ihan hyvin, koska pakottauduin asennoitumaan rauhallisesti ikäviin asioihin. Meillä oli miehen kanssa sellaista kireetä tunnelmaa aikaisemman riitelyn vuoksi ja päätin ohittaa sen "nöyrtymällä" ja pussaamalla pilke silmäkulmassa. Kun olin tehnyt tämän oloni keveni. Asia ei ehkä muuuttunut siitä, mutta ainakin oma oloni ja luultavasti miehenikin helpottui.

Niin, illan aikana tuli riideltyä lisää (mistäpäs muusta kuin taas rahasta...),  mutta tämän aikaisemman positiivisen käänteen ansioista en enää tuntenut samanlaista ahdistusta kuin yleensä. Näissä tapahtumissa siis luultavasti osasyy hyvään iltaan. Se miksi olen osannut toimia rakentavasti johtuu varmasti osittain siitä, että olen uskaltanut olla rehellinen itselleni tämän blogin kautta. Huijaamalla itseäni kasvatan syyllisyyden taakkaani, olemalla rehellinen annan itselleni työkalut muutokseen.
Vau tulipas aikaa fiksu lause :) Pitääkin painaa tuo mieleen.

Luin joskus kirjan aiheesta syömishäiriö. Kirja oli hauskalla tavalla kirjoitettu kirjailijan omakohtaisesta kokemuksesta. Siitä jäi mieleen lause: Syömishäiriöinen (kirja oli ruotsiksi, puhuttiin oikeasti ruuan väärinkäyttäjästä, eli mat-missbrukare) , okei jatkan siis: Väärinkäyttäjä syö ratkaistakseen elämän ongelmat.
Siitä lauseesta sain paljon pohtimista. Aina kun tekee mieli ahmia, voi miettiä mitä ongelmaa ahmimisella yrittää ratkaista tai mitä asioita vältellä. Tässä oma listani:

Syön:

Tylsyyteen -> ongelma: elämänsisältöä ja energiaa puuttuu. Haen elämäniloa liian "helpolla", eli sen sijaan, että näkisin hieman vaivaa esim. touhuamalla lasten kanssa tai menemällä ystävän kanssa lenkille voin esimerkiksi jämähtää television ääreen. Tylsyys johtuu usein laiskuudesta ja laiskuus taas voi johtua uupumuksesta ja masennuksesta. Kuinka helpolla olemmekin kuilun partaalla, ihan päivittäin voin väsyyneenä laiskistua ja joutua huonoon kierteeseen.

Kiukkuun ja harmitukseen -> yritän ratkaista kiukun aiheuttajan syömällä, tai yritän rauhoittaa mieltäni sen sijaan, että kohtaisin aiheuttajan ja koettaisin ratkaista ongelman

Silloin kun ruokaa ja herkkuja on "liikaa" tarjolla -> yritän päästä houkutuksista nopeasti eroon tai syön kuin viimeistä päivää, koska kuvittelen, että pian niitä ei enää saakaan

Parisuhdeongelmiin ja tyytymättömyyteen sekä suhteeseen, mieheen, että itseeni -> "ongelma" on tällä hetkellä ratkaisun alla, käymme pariterapiassa ( ja käyn myös yksilöterapiassa), mutta tässä puhutaan jo suuren mittakaavan ongelmasta, jonka ratkaisuun vaaditaan aikaa ja työtä. Tänään taisin tehdä hyvän askeleen kohti toimivaa parisuhdetta unohtamalla ylpeyteni hetkeksi ja ottamalla esiin huumorikortin mökötyksen sijaan.


Noista syistä voisin lähteä liikkeelle, pistän tämän kaiken syvälle mietintämyssyyni, juurruttaen asiat alas varpasiin asti!

Mulla on aina tarve visualisoida ajatukseni jotenkin, tässä vois ajatella, että uudet ajatukset ovat nuo puut ja niiden juuret työntyvät syvään sisääni, niin, että niistä tulee osa minua muuttaen toimintani suotuisimmiksi.

Minne se hävisi?

No niin, myönnetään hiton huonosti menee, en aio sitä peitellä. Tai rehellisesti....ensimmäinen aikomukseni oli peitellä tämän viikon huono tulos, huijaamalla niin, että punnitsisisin itseni vasta huomenna kun viikonlopun liiat nesteet olisivat osittain hävinneet. Järkiinnyin kuitenkin, aion olla rehellinen kuten alunperin olen sopinut aloittaessani blogiani. Minulla menee nyt huonosti. Olen väsynyt, kärsin migreenistä ja alakuloinen. Viikonloppuna tupereissa en jaksanut ollenkaan miettiä syömisiä, enkä myöskään seuraavana päivänä lopettanut kuten alunperin olin suunnittelut. Nyt vallitsi taas se kaikki energiat syövä hälläväli-ilmapiiri. SO WHAT! Syön koska maistuu ja PISTE.

Muttamutta, ei se nyt kuitenkaan niin mene, tämän välinpitämättömyden vuoksi olen tänään erittäin väsynyt ja käydessäni uimassa en viitsinytkään mennä salille ensin,  uintiaikakin lyhentyi vartilla, koska motivaatio oli alhaalla ja keuhkot toimivat viikonlopun sauhuttelun vuoksi huonolla teholla. Olin itselleni armollinen ja lopetin, koska pelkäsin, että liikaa pakottamalla tapan loputkin fiilikset.

Miksi nyt näin? Mihin hävisi se energinen minä? Huhuu--ei metsä vastaa....! Etsitään sitten syitä. Arkemme on ollut katkonainen, on ollut vierailuja meille ja muualle ja lähisukulaisilla on ollut erilaisia vakaviakin elämänmullistuksia. Vaatimuksiakin satelee monesta suunnasta(lapset, lasten koulu, lasten harrastukset, työ, lähisukulaiset, parisuhde koti on sekainen jne), tuntuu, että tilaa itsensä kuntoon laittamiseen ei ole. Reagoinko nyt näin? Nipistän sieltä aikaa ja energiaa mistä sitä viellä löytyy, eli omista hyvinvoinnin varastoistani...Tosiasiassa kuitenkin varastot todella tyhjentyvät , eli sitä ammennettavaa ei enää ole. Haluaisin vain nukkua, olen erittäin alakuloinen. Mutta tänään olen kuitenkin syönyt "kiltisti" ja tosiaan liikkunutkin. En siis todellakaan heitä pyyhettä kehään. Taitaa viikonlopun alkoholin käyttökin lisätä alakuloa, on se ennenkin sitä tehnyt....

Jaa niin, ne tulokset.... Paino oli tänään aamulla 85.4 (+ 1,2kg), eli merkataan se viikkotulokseksi.
Sitä haluisi melkeinpä pyytää anteeksi teiltä harvoilta lukijoilta, ihan petturi olo....Kivakiva vaan. En sitten ainakaan tilaa itselleni hierontaa...Pöh!

Nyt tarvitsen jonkun lisäbuusterin, jotain uutta mistä päästä uuteen alkuun. Olisko se ruokavalion muutos? Taikka uusi liikuntamuoto? Tai sitten jotain mutta, jotain henkiseen tasapainoon liittyvää...ystävien tapaaminen? Njaa se vois olla tosi hyvä. Ehkä aloitan siitä, ei tiedä mita se tuo tullessan:) Ja ideoita saa vapaasti heittää, vastaan jokaiseen!