Uusi viikko, hyvät lukemat lähtölaukaisuun!

Viikonloppu on nyt selätetty ja vaaka näytti tänään aamulla 80.4kg, eli hyvä hyvä, olen tyytyväinen!
Tällä hetkellä flunssa painaa vähän päälle, eli joudun varomaan raskasta liikuntaa, hirmuinen halu olisi kyllä tehdä vakio sali+uinti huomenna aamulla, toivottavasti olen kunnossa silloin!

Eilinen, eli sunnuntai meni ihan kivasti. Lähdin aamulla puolen tunnin kävelylle apteekkiin ja takaisin ja sen jälkeen siivoimme koko perhe monta tuntia kodin kuntoon. Ai kun ihana olo tuli kun nurkat tulivat puhtaiksi! Koko päivä meni siis syömättä, lukuunottamatta tuhtia puuroaamupala myöhään aamupäivällä. Tein päivälliseksi lasagnea ja se maistui kyllä erittäin hyvin silloin kun sain sen pöytään vasta viiden jälkeen. Söin todella runsaan annoksen ja melkein kaikki päivän kalorit menivätkin käyttöön siinä...Iltapalaksi tein vielä maustamattomasta jogurtista ja puolukoista+pähkinöistä herkun. Kalorit eivät ylittyneet, mutta lasagnehimokohtaus oli kyllä sellainen, että niistä pitäisi päästä eroon....Koko loppuillaksi mulle jäi nimittäin hirveesti mielitekoja, varmaanikin se pastan syöminen käynnisti tämän...Onneksi en käynyt kuin kerran närppimässä jääkaapissa lymyävää lasagnea...eli suhteellisen aisoissa pysyin:)

Nyt lähti taas uusi viikko käyntiin. Voi kun pääsisin 79 alkaviin lukuihin nyt tämän viikon aikana...se seiskalta alkava vaakanumero olisi niiiin kauniin näköinen silmissäni! Tämän viikon haasteena on konserttireissu veljeni kanssa, siellä tulee ainakin juotua ja juominen tarkoittaa melkein väistämättä krapulapäivää jolloin roskamättöruoka kutsuu....Tämän lisäksi olisi tarkoitus mennä viikonlopuksi äitini luo ja siellä tulee varmasti taas syötyä liikaa...tai sitten ei :) Voisin ottaa lenkkarit mukaan ja aktivoitua niin, että en ehdi syödä, voin myös täyttää kalorilaskuriin kaloreita kännykän kautta, joten eiköhän kurissapito onnistuu myös mummolassa vaikka se huomattavasti vaikeampaa onkin! Tavoite nyt sitten kuitenkin kasikympi alle tällä viikolla, se on pääasia!

Niistä tortuista jotain ja myös migreenihöpinää

Viime kirjoituksen jälkeen lähdin kävelylle, aikomuksena saada päänsärkyä laimentumaan. Heikon olon vuoksi söin kahvilassa pullan ja sen sijaan, että olisin tehnyt niitä joulutorttuja, tein luumukiisseliä vanilja vispin kanssa. Ei niin tuhtia, mutta sain illaksi himon kuriin :) Tulipa siinä sitten hieman vahvistettua toisenlaista polkua, eli kompromissia...toisaalta söin kyllä sen pullan siellä kahvilassa, mutta migreenipäivät ovat oikeasti poikkeustila, jolloin koitan hoitaa itseäni sillain  maltillisesti ;)

Jepu, perjantai alkoi hyvin, mutta jatkui taas päänsäryllä. Lääkitsin itseäni buranalla moneen otteeseen, joka ei poistanut särkyä, mutta lievensi ehkä hiukan. Illalla menin tyttären kanssa kylpylään ajatuksena oikeasti rentoutua, tytärkin osasi asian huomioida hyvin, enkä myöskään asettanut itselleni kovia paineita hauskanpidon suhteen. Lopputulos oli, että meillä oli rennolla tavalla oikein mukavaa. Jossain vaiheessa huomasin myös päänsäryn hävinneen:)
Lähdettyämme kylpylästä särky alkoi taas ja silloin päätin antaa periksi joulutorttu himolleni, hain kaupasta tarvikkeet ja leivoimme tyttäreni kanssa, oli mukavaa. Söin torttuJA (!) mahan täydeltä iltapalaksi. En kuitenkaan ylittänyt päivän kulutusta kaloreissa, tavoitekalorit (-500kcal kulutuksesta)kyllä ylittyivät:) Aamulla odotin jo hurjaa painonnousua, mutta paino olikin suureksi ilokseni pysynyt samassa kuin perjantaina aamulla, eli  n. 80.7kg tällä hetkellä :)

Aamulla migreenipeikko kiusasi mua taas. Otin rauhallisesti, söin aamupuuroa, vaihdoin rauhassa lenkkivaatteet, siivoin hieman ja lähdin lenkille rankkasateeseen. Ai, että teki hyvää! Juoksin kevyesti yli 6 kilsaa ja 43minsaa, aivan ihanaa lenkki ja parasta siinä oli, että päänsärky hävisi kokonaan!Eikä muuten ole tullut tasaisin sen jälkeen, eli tässä taisi nyt olla tämänkertainen migreenirupeama, ihan siedettävä, koska erilaiset apukeinoni ovat vaikuttanet särkyyn, jotain on selkeästi muuttunut!

Illan olimme isoäitini luona ja söin suklaakonvehteja RUNSAASTI! Eli varmaan sellainen 10-15 palaa....huh,että hävettää...... Kalorit pamahtivat taas yli tavoitteen(mutta ei yli kulutuksen)vaikka kävelin molempiin suuntiin yhteensä n. 40 minsaa. Olo on kuitenkin nyt hyvä ja rauhallinen. Juon teetä ja soittelen kitaraa, nautin siitä tunteesta, että vatsan täysi tuntu pikkuhiljaa laskee. Nautin  olosta, että tänään ei enää tarvitse tankata mitään. Toivon, että tämänpäiväinen ahmimisvimma ei kostaudu huomenna vaaálla.

Nyt se hiipii sieltä, se iso paha migreeni.......

Niin se aurinko vaan menee yhtäkkiä pilveen, niin ihanastikin kuin se paistoi tänään aikaisemmin ja eilen. Pääni on alkanut särkeä, ja tämä särky alkaa muistuttamaan uhkaavasti oikein kunnon migreeniä...jos se ei tänään laimene, huomenna on tiedossa erittäin tuskaiset oltavat....
Migreenin vuoksi tunnen itseni väsyneeksi ja masentuneeksi,huonovointisuus ja "ällötys" nostaa tarpeen tankata itseensä energiaa, tavallaan poistamaan heikkoutta. Aivot oikein huutavat syötävää, varsinkin tuhtia tavaraa kuten leipää ja banaania. (Olen jo nyt alkuillasta syönyt ja niukasti ylittänyt päivän kalorini, ylitykset tapahtuivat leivän ja banaanin muodossa....)
Mietin vielä muita keinoja päihittää tämän olotilan muuttumisen kolmen päivän tuskaksi. Jos saisin suoleni tyhjentymään kuonasta, auttaisikohan se? Tai jos menen kävelylenkille, se on ainakin auttanut hyvin viime kertoina.
Migreenin kuuluu myös muita kummallisia mielitekoja, ajattelin äsken ihania, uunituoreita joulutorttuja, melkein lähdin siltä istumalta ostamaan leivontatarpeita....Sitten mietin niitä polkuja. Mitä jos vahvistan tällaista vanhaa pinttynyttä polkua taas, eli annan periksi migreenin tuomalle heikkoudelle? Meneekö projektini siitä vain vaikeammaksi? Miten käy hienon kehityksen ja tavoitteen päästä lähiaikoina kasikympin alle? Entä jos vahvistankin niitä uusia polkuja? Uudet polut voisivat olla esimerkiksi sinne kävelylle lähteminen ja joulutorttujen sijaan voisin tehdä kevyemmän vaihtoehdon, eli luumukiisselin kaurapuuron kanssa. Luumut pistäisivät samalla vatsan toimimaan. ja ehkä saisin kuonaa poistumaan sillä.

 Muita uusia polkuja...hmm....itseni muistuttaminen siitä, että tämä olotila ei ole pysyvää, vaan ohimenevää epämukavuutta jonka ei tarvitse lamauttaa elämääni niin, että poden huonoa siitä, että en pysty tekemään mitään. Migreeniin täytyy oppia asennoitumaan niin, että nyt teen kaikkeni, että saan levätä ja se tavallaan myös oikeuttaa mut siihen, migreenin jälkeen jatkuu taas normaali elämä. Luonnollisesti työt on hoidettava, mutta niidenkin suhteen koitan löytää rauhaa ja lähteä aikaisemmin töistä migreenipäivinä

Näin, mieliteot helpottuivat nyt hieman, katsotaan pystynkö vastustamaan ajatusta ihanista tuoksuvista joulutortuista....PYSTYN! UGH!

Hyvä suunta jatkuu!

Eli aamupaino oli nyt pyöri nyt 80.6- 80.7 välillä, voi kun olen odottanut, että se tippuu alle 81 kilon. Nyt seiskalla alkavat luvut ovat todella lähellä, ihanaa! Täytyy kuitenkin muistaa, että menkat ovat pian alkamassa, silloin yleensä hyvä suunta vähintään jumittuu, mutta nyt jos ennen sitä saan luvut hilautumaan alaspäin, en masennu jumituksesta.

Kyllä on mahtavaa kun loppukesällä ostamani "tavoitefarkutkin" alkavat näyttää ihan liian löysiltä. Eli ostin farkut, jotka vaativat parin kilon nestepudotuksen ennen kuin ne menivät päälle, ilman, että vyötärön päälle tursuava vatsa meinaa hajota.... Nyt samat farkut pysyvät päällä vain käyttämällä vyötä, ja silloinkin ne hieman roikkuvat. Aamulla laitoin melkein päälleni jo seuraavat tavoitefarkkuni, (ne jotka menivät päälleeni vähän yli kaksi vuotta sitten hienosti ja joidenka malli hoikensi ihanasti). Ne ovat kuitenkin reisistä hiukan liian tiukat, päätin säästää niitä vielä parin kilon päähän :)Otin myös tavoitekuvaa farkuista tämän projektin alussa viime talvella: https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhra0XWTaDjloVuUHMzOZQY4tq-dc7S5DbUuSPLvRW2izeaYDNIT3e91ER9dJFu6G5UElxJTp5ei3lhxRPkBN8XN6DJQvM56-vOKp-f91pVuJ_MJkb44tzepOoSbRPGmo64G0DePtjlZHxX/s1600/farkut+14.4.jpg
Voisin lähiaikoina kuvata tämän hetkisen tilanteen, jokatapauksessa, housut menevät hyvin kiinni, tiukkuus on lähinnä reisissä :)

Iloisin mielin kohti seuraavaa päivää!

Jees, nyt lähti alaspäin

Tänään aamulla meinasin pyörtyä kun vaaka näytti tasan 81.0, astuin vielä pari kertaa vaa'alle ja se pyöri siinä 81.0 ja 81.2 välillä. En meinaa uskoa tätä, onkohan vaa'assa vikaa, vai onko tämä suunta nyt sitten kuitenkin pitkäjäntäisen työn tulosta, vaikka välillä onkin mennyt vähän pieleen...Olenhan kuitenkin pitänyt tarkkaa silmää syömisissäni lukuunottamatta näitä poikkeuksia, joita viime aikoina on ollut vähän liikaa..., mutta olenhan myös liikkunut erittäin aktiivisesti, eli ehkä tähän tosiaan on uskominen :)Nyt siis kuitenkin, sain uuden tsempin, nyt haluan pian alle kasikympin!!

Kontrollista ja poluista, epäonnistumisia...

Niin..on elämässä muutakin kuin laihduttaminen ja blogi. Mutta silti, heti kun päästää kontrollia enemmän, tai on tilanteissa joita ei ole harjoitellut uusilla elämäntavoilla onnistuneesti tarpeeksi usein, niin silloin on vaarassa sortua pahemminkin.

Siinähän se taas vanha oivallukseni polut, joista olenkin kirjoittanut parin otteeseen.

 Esimerkki: Viime viikonloppuna olimme veljeni luona isolla porukalla, lapsia yms mukana. En oikein tienyt mitä tehdä, ja jotenkin olo oli levoton, kun en ollut omissa nurkissa. Mieltäni varjosti myös äitini kanssa käyty riita. Pyysin veljeäni, että hän ei ostaisi paljon herkkuja, mutta lasten vuoksi niitä nyt sitten oli hankittu. Jääkaapissa oli vain vähän ruokaa(ei hedelmiä ja vihanneksia) ja en ollut itse se joka oli vastuussa ruokailusta.Mulle tuli ehkä jonkinlainen levoton paniikki, vaikea selittää.... Löysin vahingossa kaapista veljeni piilottaman jättiläiskeksilaatikon ja aloin syömään. Söin niitä isoja keksejä ainakin kymmenen ja mieleni teki vielä enemmän, mutta en kehdannut syödä, jotta muillekin jäisi.

Em. tilanetta varten mulla pitäisi olla jossain pääni varastossa erilaisia hyviä toimintatapoja, sellaisia joissa olen onnistunut välttämään liikasyömisen ja huonon omatunnon. Koska niitä hyviä kokemuksia ei ole tarpeeksi, polut eivät ole tarpeeksi vahvoja, eksyn matkalla, enkä näe selvänä sitä hyvää polkua. Sen sijaan näen sen tutun vanhan jonka tiedän johtavan taas takaisin uuteen alkuun, mutta ainakin se paikka on tuttu ja turvallinen. Ne epäselvät polut tuntuvat vähän pelottavilta ja jopa tylsiltä, luulen, että niitä tallaamalla elämäni muuttuu tylsemmäksi.

Jos mulla olisi ollut varastossa monia onnistumisia, olisin voinut luottaa itseeni, olisin voinut luottaa, että se polku joka edustaa ehkä vain kahta keksiä on se hyvä ja riittävä, se polku on se jota mun pitää seurata jos haluan vapauden, vapaus ei löydy vanhoilla poluilla ja pinttyneillä tavoilla, ne ovat elämäni kahleet, ne johtavat siihen, että en enää halua nähdä valoa, että en voi luottaa itseeni.

Tulipa symboliikka ..., no jos tämä psyykkaaminen auttaa mua ja jos joku lukija pääsee jostain kumman syystä samalle taajudelle niin hyvä :)

Viikonlopun herkuttelu jätti suuni ja aivoni halamaan lisää makeaa. Olin jo menossa oikeaan suuntaan maanantaina, kun illlalla ratkesin poikani leipomiin mokkaruutuihin. Olin päättänyt, että otan vain yhden palan, mutta lopulta otinkin ainakin viisi palaa...

Nyt tiedostan, että joudun väkisin vierottautumaan makeanhimosta ja jättämään nämä uudelleentallatut huonot polut, niitä on vaan niin helppoa lähteä seuraamaan....

Paino tänään aamulla 82, junnausta edelleen....tänään on mennnyt hyvin ja huomenna toivottavasti myös, suunta on toivottavasti nyt alaspäin.

Kuntoilusta ja migreenistä

Viikko taas takana. Hyvin tässä on taas lähtenyt tuon lomailun jälkeen paino putoamaan. Olen liikkunut hyvin ja syönyt aika tarkkaan, vaikkakin hieman lepsuillut nyt viikonlopun aikana. Paino siis tänä aamuna 82.2kg, eli kyllä ne lomakilotkin vaan karisee.

Tulevan viikon lopussa on syysloma ja kotimme täyttyy vieraista,näiden mukana tulee myös yleensä herkuttelua...ei kiva. Se vähemmän mukava osuus on ne karkki- ja sipsipussit täällä kotona, en osaa olla ottamatta niitä kun samalla ottaa päähän, että ei itse saa päättää millaista ruokaa kotona on... No vieraista huolimatta aion lenkkeillä ja käydä uimassa.

Uintini kehittyy koko ajan keveämmäksi, pikkuhiljaa alan uskomaan itseeni ja laittamaan itselleni tavoitteita. Haluan saada vauhtini niin nopeaksi, että parin kolmen vuoden päästä menen oman ikäsarjani kisoihin. Jotta saavuttaisin sen kunnon painon on yksinkertaisesti pudottava. Uiminen raskaalla keholla ja suurella vastuksella on huomattavasti hitaampaa ja kömpelömpää kuin sulavalla ja hoikalla keholla. Treenaaminenkin muuttuu hauskemmaksi kun ei tarvitse miettiä isoa kroppaansa.

Uiminen merkkaa mulle paljon, mutta niin myös lenkkeily. Juokseminen kehittää myös uintikuntoa ja se on mulle sellainen helppo ja terapeuttinen keino liikkua. Tarvitsen niitä raikkaita iltalenkkejä oman psyykkisen hyvinvointini vuoksi. Juokseminen on jäänyt vähän taka-alalle ja sen huomaa myös juoksukunnossa, aika tahmeeta menoa on useimmiten. Toisaalta huomaan, että kehitystä alkaa tapahtua, kunhan vain käyn juoksemassa tarpeeksi usein.

Sitten vielä se pakkopulla, eli punttisali. En nyt suorastaan inhoa salilla käymistä, mutta en siitä pidäkään. Se on  tylsää ja suorituskeskeistä raatamista. Salilla käyn koska tulokset näkyvät ja tuntuvat niin nopeasti. Mikä onkaan ihanampi tunne kuin kun esim. kylki muuttuu timmiksi ja lihaksikkaksi pehmeän läskin sijaan. Kehossa jämäköityvät lihakset muistuttavat joka hetki projektista, ne kannustavat jatkamaan. Tämän lisäksi punttejen nosto tietty kehittää sekä uintia- että juoksua.

Mun migreenin laimentuminen tavallisiksi ajoittaisiksi päänsärkykohtauksiksi on saanut elämäni muuttumaan. En enää pelkää samalla tavalla monen päivän tuskaa ja uskallan luottaa, että myös burana voi auttaa päänsärkyihini. Suurin ja ainoa merkittävä syy tähän on pakko olla magnesiumin syöminen. Aloitin sen syömisen heinäkuun puolessa välissä silloin kun mulla oli edellinen raju migreenikohtaus monen päivän ajan. Sen jälkeen en ole saanut kohtauksia. Tämä on vaan niin mahtavaa. Saa nähdä kostautuuko tämä tuuletus ;)
Tässä linkki artikkeliin aiheesta:


http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=95

Seuraavaan viikkoon siis tyytyväisenä ja tulevat haasteet täytyy vaan ottaa uusien elämäntapojen harjoitteluina!

Elossa!

Joo, en kuollutkaan lento-onnettomuudessa, helpottavaa :) Painoa sen sijaan sain kerättyä, eli lähtöpäivän aamulla paino oli jopa 81.2 kg! Nyt tänään keskiviikko-aamulla vaaka näytti 83.8....eli sellainen n. 2,5 kiloa pamahti...Saa nähdä miten tiukassa nämä kilot ovat....

Syöminen meni kyllä juuri niin kuin suunnittelin. Syötiin joka päivä (erittäin) runsas aamiainen, päivällinen ja joku kahvilajuttu. Välipaloja ei syöty ollenkaan, ei ollut tarvetta koska aamiainen riitti pitkälle. Sellaista hallitsematonta syömistä ei tullut ollenkaan ennen tiistai-iltaa jolloin olin jo kotona.... Silloin lähti lapasesta! Ilmeisesti kotiin liittyvät stressit ja matkalla tapahtuneet pienet kiistatilanteet saivat mieleni ailahtelemaan. Halusin syödä, koska tunsin, että en oikein löytänyt ratkaisuja tapahtuneisiin tilanteisiin. Aloin märehtimään ja kelaamaan, mikä johti huonoon fiilikseen. Onneksi kuitenkin kävin lenkillä kuten lupasin.

Tänään en ole aikomuksistani huolimatta ehtinyt liikkumaan. Olen myös lähes tahtomattani joutunut syömään kaksi pientä muffinsia :) Kalorit ylittyivät tavoitemäärästä vain noin 100-200, eli ei paha. Huomenna uimaan ja salille. Pikkuhiljaa liikakilot lähtee taas liikkeelle!

Olin muuten ihan tyytyväinen matkalla otettuihin kuviin, alan jo näyttämään siedettävämmältä :)

Happy

Tänään olen ollut onnellinen. Koko päivä on ollut yhtä hymyä ja tunnen oloni jotenkin helpottuneeksi. Sain puhuttua lentopelostani aamulla ja se vähän helpotti, myös eiliset keskustelut ystävän kanssa vaikuttavat keventyneeseen mieleeni.

Alan ymmärtämään juttuja, sellaisia juttuja joita kyllä muuutenkin pitäis tajuta, mutta nyt alan sisäistämään niitä. Esimerkiksi sen, että sosiaalisissa tilanteissa olevat erilaiset kömpelyydet ja hiljaiset hetket eivät aina johdu musta, eli mun ei aina tarvitse yrittää löytää syytä itsestäni jos jokin tilanne tai juttu ei toimi. Sen sisäistäminen on kestänyt 35 vuotta. Huippua....Vielä joudun varmasti tekemään töitä sen asian eteen, mutta tärkeä on päästä eroon tästä itsekeskeisyydestä ja muuttaa toimintatapojaan niin, että ei yritä väkisin itse miellyttää muita, vaan asettuakin toisen tilalle ja ottaa huomioon, että toisella voi olla omia huolia, jännityksiä jne. Ne eivät vain näy ulospäin...

Kävin ihanalla iltalenkillä. Havahduin siihen ajatukseen, että en ole yli kahteen vuoteen juossut näin" kevyenä" lenkkiä. Aikamoista tarpomista on siis ollut nämä viime ajat...Vauhtini oli paljon kovempi kuin yleensä, enkä tuntenut väsymystä. Tyttöni pyöräili rinnallani ja pysähdyimme rannalla ruokkimaan sorsia. Oli oikein mukavaa. Kun tulin kotiin tein vatsalihasliikkeitä ja mietin, että voisin aloittaa taas astangajoogaharrastuksen kunhan vielä hieman kevenen. Astangajooga saa kyllä kilot karisemaan, se tsemppaa myös siihen, että haluaa olla kevyempi, koska liikkkeet ovat tosi raskaita raskaalla kropalla.

Tänään aamupaino oli 81.9. Huomenna uskon sen olevan n. 81.5. Aion syödä iltapalaksi kaksi ruisleipää tomaatilla, kinkulla ja cheddarjuustolla. Jätän juoksusta ansaitsemani kalorit syömättä koska olen ylittänyt kalorit parina edellisenä päivänä.

Gdanskin matkani lähestyy. Kaksi yötä ja sitten on lähtö. Tiedän, että laihdutus ei tule onnistumaan matkalla. Aion syödä runsaan hotelliaamiaisen, mutta jätän valkoiset höttöleivät ja murot yms syömättä. Aion myös ottaa ihania kahvileipiä kun olemme kahvilla ja illalla syödä maittavan ruuan ravintolassa. Aion välttää kaikkia pieniä väliapalanaposteluita. Sen sijaan pyrin siihen, että kun syön istun pöydän äärellä. Välipalaksi korkeintaan hedelmiä. Sellainen strategia siis.Varaudun henkisesti kahden-kolmen kilon painonnousuun. Jos tulee vähemmän, saan olla erittäin iloinen. Painonnousu tarkoittaa 84-85 kilon painoa keskiviikko aamulla. Aika masentava luku toki, mutta siitä se elämä sitten jatkuu eteenpäin ja heti tiistaina illalla tai viimeistään keskiviikkona lähden lenkille tms. Tiistaina lähden vähintään kävelemään! Ugh!

Astangajoogan asania

Syyllisyydestä jotain

No niin, nyt sitten junnaan tässä liikasyömisessä, vaikkakin juuri tänään pystyin olosuhteista huolimatta pitämään ahmimisen kurissa. Paino oli aamulla 82.1, eli junnausta on....Eilen tultuani kotiin sain niin kovan tarpeen tunkea suuhuni 4 kpl elovena välipalakeksejä, enkä vaan voinut sille mitään.. keksit olivat 140kcal/kipale, eli ylitin päivän tavoitekalorini vähintään kolmella keksillä ja yli neljälläsadalla kalorilla. Hitsi, että harmitti, mutta himo oli ihan eläimellinen ja kuin näin ne keksit siellä kaapissa, en voinut pysäyttää itseäni...

Luulen ,että himokohtaus johtui osittain menkkojen hormoonihyrrästä, mutta osasyy voi myös olla jännityksessä ja pelossa joka on taustalla koko ajan tuon lauantain lentämisen vuoksi...Olen ihan varma, että kuolen ja kun tapaan ihmisiä, mietin, että näen heidät viimeistä kertaa...Ei tässä pelossa ole mitään järkeä, ja mitä järkeä on lentää kun pelko on näin voimakasta?? Mitä jos oikeasti kuolen, jos tämä olotilani onkin jonkinlaista vaistoa? Mitä jos hyvästelen tässä nyt teitä lukijoita. Voi kuinka pelko voikaan hämärtää mieleni....en tiedä mitä avuksi...ehkä vain pitäisi jättää lentomatkustelut rohkeammille....

Tämän viikon heikko itsekuri johtui varmasti myös kotona olevista tekemättömistä asioista ja siitä miten huono omatunto mulla on lasten suhteen kun tuntuu, että mulla ei ole heille tarpeeksi aikaa....Olen pitkän aikaa tuntenut suurta riittämättömyyttä kodin ja perheen suhteen ja nyt sitten ruokin sitä vielä menemällä matkalle ystävien kanssa....Tuntuu, että teen täysin päinvastoin kuin pitäisi. Silti olen jo monta vuotta haaveillut tällaisesta matkasta, oikeasti uskon, että kyllä anstaitsen sen, mutta silti syyllistän itseäni....

Tänään olimme isoäitini luona ja siellä tarjottiin pullaa ja ihanaa Daimjäätelöä..ylitin tämän päivän tavoitekalorini n. neljälläsadalla....Vierailun jälkeen lähdin vielä ystäväni luo. Juttelimme paljon ja sain avauduttua kipeistä lapsuuteeni liittyvistä asioista. Uskon, että minäkin osasin häntä auttaa. Olo tämän visiitin jälkeen oli helpottunut. Ensin ajattelin, että en menisikään sinne, koska tunsin niin huonoa omatuntoa siitä, että en lähtenyt lasten ja mieheni kanssa kotiin. Mutta jälkikäteen olen hyvin iloinen, että menin, uskon, että tämä hyvä ja helpottunut olo kantaa pidemmälle ja hyödyttää myös perhettämme. Kai se niin on, että huolehtiakseen muista, on ensin pidettävä itsestään huolta!