Synninpäästöä eilisestä ahmimisesta ja matkakuumetta

Niin...eilinen elinen olo sai mut pitkästä aikaa syömään liikaa. Ei ihan mahdottomia määriä, mutta kuitenkin. Vaikka olen kirjannut syömiseni kalorilaskuriin kuuliaisesti nyt jo yli kuukauden ajan, eilen tuli välipäivä. En vaan jaksanut miettiä, saatikka sitten kirjoittaa ylös syömisiä...Tässä nyt esimerkkiä pikkasen huonosti menneestä päivästä: (Tuloksena muutaman sadan gramman painonnousu 81.6 ->82.0)

Aamupala: Keitetty kananmuna, 2 Ruispalaa, Oivariiniä, pari mökkipuun omenaa, banaani

Välipala (uimahallivisiitin jälkeen) Korvapuusti

Päivällinen: 8-12kpl lohipullia(eines) 2,5 uuniperunaa, 2 mustekalarengasta (Tässä lähti käsistä, en jaksanut välittää saatikkaa edes laskea paljonko tuli syötyä)

Välipala: puolukkarahkaa n. 2 dl (Flora vispi, 2prk rahkaa, pussi puolukoita, sokeria kunnolla)

Iltapalaaa.... Pala juustoista eilistä pitsaa...Kulho maustamatonta jogurttia, jossa sokeria ja paljon mysliä...

Sitten alkoivatkin ilmavaivat....Söin liikaa, tulin myös apeaksi ja kiukkuiseksi, onneksi tajusin mm. illemmalla alkaneen päänsärkyni takia mennä ajoissa nukkumaan, olisin muuten jatkanut syömistä...

Aamulla heräsin virkistyneenä ja parasta oli, että päänsärkyni olikin poissa, se ei ollutkaan yön aikana äitynyt kolmen päivän migreeniksi, mikä helpotus!! Pääsin siis sittenkin aamulla viettämään luxusmaanantaitani, eli punttisali ja uintiyhdistelmä + lounas uimahallilla. Tällä kertaa sain vielä seuraa ystävästäni, oli mukavaa!

Nyt työpäivän jälkeen migreeni kolkuttelee taas oveen...en päästäisi sisään, mitähän nyt keksisi...rauhallinen iltakävely?

Odotan kovasti ensi lauantaita, silloin lähdetään kahden kaverini kanssa matkalle Gdanskiin, ihan mahtavaa! Harmi vaan, että pelkään kuollakseni lentämistä...koitan miettiä vain niitä mukavempia puolia matkassa, aivan mahtavaa lähteä noin kauas vain kavereiden kanssa, ennen olen matkustanut vain perheen kesken kauemmas, nyt on korkea aika lähteä reissuun tyttöporukalla!

Vähän eilinen olo

Migreeni jäi sitten tulematta viime kerralla. Kasvot vasemmalta puolelta jomottivat jo siihen malliin, että kohta alkaa, mutta lenkin aikana se olo jotenkin laukesi ja särky hävisi. Siinä vaiheessa tuntuu tietty riskaabelilta lähteä lenkille, koska yhtä hyvin olisi voinut käydä päinvastoin, särky olisi voinut räjähtää kunnolla käyntiin.... Nyt kävi toisin ja olen onnellinen siitä, että otin riskin. Luotin  kuitenkin viimekertaiseen onnistumiseeni kun migreeni hyppäsi yhden varman kerran yli, ehkä nuo magnesiumtabletit nyt pitävät pahemmat säryt loitolla.

Eilen uskaltauduin ravintolaan vaikkakin mulla on just nyt kuukautisten vuoksi migreenialttein aika. Join kaksi lasillista kuohuviiniä ja yhden pieneen lasiin kaadetun siiderin. En polttanut yhtään tupakkaa mistä olen erittäin ylpeä! Lähdin vähän aikaisemmin kotiin ja nyt aamulla olo on hiukan pöhnänen, päässä jomottaa vähäsen, mutta enemmän tavallisen päänsäryn tapaan. Otin pari buranaa, toivon, että en nyt juomisella laukaissut uutta migreenikierrettä....

Painon kehitys on hyvä. Tänään aamupaino 81.6 ja eilen jopa 81.3. Tällainen laiska sunnuntai voi olla haasteellinen, siksi se onkin nyt täynnä ohjelmaa. Lasten kanssa uimaan, jonka jälkeen kotiin ja kaveri lapsineen kylään. Illalla voisin, mikäli ehdin tai jaksan... mennä lenkille, ihan  vain, jotta migreeni pysyisi loitolla :)

Huomaan tänään, että hieman apea olo eilisistä sosiaalisista kohtaamisista saa ruokahaluni nousemaan. Iloisena ja välittömänä en halua syödä, mutta kun taustalla painaa jokin murhe, hälläväli-ilmapiiri alkaa lähestyä. Koitan nyt kohdata nuo tunteet, enkä hukuttaa niitä ruokaan.

Positiivisia tuulia, mutta hieman tummia pilviä tullut taivaalle...

Hyvin on mennyt tämä viikko. Olen ollut iloinen ja onnellinen mm.uudesta musiikkiharrastuksesta. Tuntuu, että elämä löytää pikkuhiljaa paremman suunnan. Paino pyörii välillä 82-82.3, eli tosi hyvältä näyttää.

Nyt on tänään kuitenkin hiukan tummia pilviä taivaalla. Migreeni koputtelee tuossa hiljaa ovea, tunnustelee pääsisikö pääkoppaani asumaan muutamaksi päiväksi...En milläään päästäisi sisälle. Ajattelin karata lenkille, jospa taas voittaisin migreenin kuten viime kerralla jollloin se jäi kokonaan tulematta. Oli se uskomatonta! En ole vuosiin kokenut moista. Tasaisesti se on tullut aina vähintään kerran kuukaudessa usean vuoden ajan, mutta nyt jäi kerta välistä. Kävin kyllä lenkillä silloin koputtelupäivinä ihan päivittäin, luulen, että hien pintaan nostamisella oli jotain vaikutusta. Olen myös syönyt tämän syksyn magnesiumtabletteja, luin jostain,e ttä magnesiumpitoisuudet laskevat migreenipotilailla migreenin aikana. Syytä en siis tiedä, mutta kaikkeni teen, että selvisin taas vähällä....Tässä on nyt samalla riski, että syöminen lisääntyy hieman, koitan olla itselleni armollinen, mutta silti pitää kiinni terveellisistä elintavoista.

Painonkehitys, laihtumisen hyötyjä ja mökkeilyä

Ihanat tai oikeammin paljon paremmat luvut lähestyvät. Nyt siis paino 82.7, eli lähtötilanteesta talvella on tippunut useampi kilonen, jossain vaiheessa talvella paino oli jopa 89, eli jos siitä lähdetään pudotusta on 6.3 kiloa. Lihoin toki takaisin kesällä, mutta nyt kovan työn myötä ja kailorilaskuri.fi ansiosta olen saanut painon taas putoamaan oikeaan suuntaan.

Tällä hetkellä olo on varma ja nautin painonlaskun ansiosta tulleesta itsevarmuudesta. Itsevarmuus ei niinkään näy niissä tilanteissa, joita luettelin edellisessä kirjoituksessani, mutta se vaikuttaa siihen, että alan elämään normaalimpaa elämää. En enää kiellä itseltäni mukavia asioita , kuten ihmisten tapaamista,  sillä varjolla, että en kehtaa näyttäytyä lihavassa kunnossa. On myös mukavampi tavata asiakkaita töissä, koen antavani itsestäni ammattimaisemman ja paremman kuvan, lihavampana kuva on vähän tätimäinen ja väsähtänyt.....
Tämän lisäksi nautin löystyvien vaatteiden tuomasta ihanasta keveästä tunteesta ja siitä, että uimahallissa tai lenkillä en enää tunne olevani jättivalas....

Matkaa on vielä paljon, helposti alkaa tässä vaiheessa uskomaan, että on paljon laihemmassa kunnossa kuin oikeastaan onkaan. Nämä em. olotilat hämäävät hiukan. Sitten kun katson itseäni kuvista huomaan, että tekemistä on vielä. Silti olen pitkästä aikaa ihan tyytyväinen katsoessani tuoreita kuvia itsestäni. En enää välttele kameraa. Vertailin minusta kesälomalla otettuja kuvia , tuoreisiin kuviin ja ero oli ihan valtava!!! Miten viisi kiloa voi näkyä niin hyvin jo pelkästään kasvoissa??? Kun katson tuoreita kuvia, minua on alkanut hiukan häiritsemään kulmien välissä oleva huoliryppy, mutta muuten olen sellainen kuin kuvittelin olevani kesällä. Eli sellainen hiukan raskaampirakenteisempi nainen. Kesälomakuvissa olin ainoastaan läski,vaikka kuvittelin itsestäni jotain muuta! Jopa neuleiden alta näkyi makkaroita, yäak!

Jonkin ajan päästä otan taas edistymiskuvia niissä housuissa ja mekossa, jotka olivat kuvissa keväällä. Saa nähdä onko edistymistä tapahtunut. Kuvausajankohta voisi olla kun olen saavuttanut 80 kilon rajapyykin. Eli 2.7 kiloa on vielä matkaa siihen. Jos kaikki sujuu, kuten on tähän mennessä sujunut, saavutan sen ehkä n.4-5 viikon päästä. Tuntuu tosi pitkältä ajalta noin "pienelle " pudotukselle, mutta En enää halua stressata liian tiukoista tavoitteista. Tulen uusimaan myös aiemmat tavoitesuunnitelmani kun siihen tulee sopiva hetki. Joka tapauksessa taustalla pyörii ajatus 10 kiloa pois ensi kevääseen mennessä, eli 77 kiloa pitäis olla lukemat silloin. Siihen mahtuu varmasti myös pientä sahausta, joka onkin tärkeätä, koska harjoittelen tätä painonhallinta elämää ihan loppuelämääni varten.

Vielä lopuksi; olen erittäin tyytyväinen kuuluneeseen viikonloppuun. Vaikka olimme mökillä, en ratkennut ylisyömään, mikä on mulle iso juttu. Yleensä tällaiset asiat kuten arkinen painonhallinta muuttuu mökillä turhamaiseksi. Siellä kuuluu rentoutua perheen kanssa ja nauttia kaikin voimin... Yleensä kyllä nautintoni on tarkoittanut tupakkaa, vähän olutta ja paljon nannaa, pulla ym. Sen seurauksena olen tuntenut itseni väsyneeksi ja en ole saanut mökkeilystä oikein kunnolla kaikkea irti. Nyt päätin olla energinen. Kävin lenkillä, aamu-uinnilla, talvisiivoin mökkejä ja sienestin.
Söin aamupalan lisäksi vain päivällisen ja iltapalan. Välipalaksi otin puista omenoita. Päivällinen oli aika runsas ja iltapala oli omenapiirakkaa, mutta kalorit pysyivät sallitun rajoissa. Mulla oli jopa jäänyt tummasuklaalevy jemmaan kaapin päälle edelliskerrasta. Viime kerralla päätin olla koskematta siihen ja tälläkään kertaa en saanut tarpeeksi hvyää syytä aukaista levyä. Aivan mahtavaa!!! Kesällä en olisi tuohon pystynyt, nyt tunnen olevani vahva päätöksessäni ja kieltäminen vain vahvistaa sitä lisää :)

Metsäkävelyn antimia, en poiminut koriin...

Mielenhallintaa painonhallinnassa

Koska jo aluksi päätin, että tämä ei ole pelkästään painonhallintablogi vaan käsittelee myös mielenhallintaa joudun menemään nyt aika syvälle henkilökohtaisuuksiin.Paino ja sen lisääntyminen kulkee rinnakkain psyykkisen hyvinvoinnin kanssa. Eilen kirjoitin tänne peloista ja ajattelinkin, että niitä olis hyvä käsitellä tänään. Mun on kohdattava pelkoni, jotta voin alkaa työstää niitä, kerätä rohkeutta ja viedä tätä elämää eteenpäin. Jokatapauksessa painon suunta on oikea, eli alaspäin, aamupaino tänään oli 83.4.

Pelkään...

-Yksinäisyyttä. Sitä, että joudun elämään yksin loppuelämäni jos vaikka tulisi ero tai jotain muuta.

-Kuolemaa ja sairauksia jotka kohtaisivat itseni tai lähipiirini, mutta niihin on vaikea vaikuttaa....


- Epäonnistumisia, sitä, että työssäni mokaan jotenkin tai en ole riittävän hyvä tai paljastun huonommaksi kuin annan olettaa

-Sitä, että muut eivät hyväksy minua, että ihmiset pitävät minua tyhmänä ja tylsänä

- Sosiaalisia tilanteita joissa joudun olemaan esillä ja arvioitavana

-pimeää mökillämme ja kaupungissa

-käärmeitä

-lentämistä


Sellaisia tuli nyt äkkiseltään mieleen. Aika suuria juttuja nuo ensimmäiset ovat, hankalia työstettäviä, paljon ne liittyvät huonoon itsetuntoon. Paremmalla itsetunnolla ei olisi tarve pelätä, kuten minä pelkään.
Jännä, että on jotenkin "noloa" myöntää, että itsetunto on huono, eihän ihmiset yleensä mielellään myönnä sellaista. Se on se viimeinen asia, jonka haluaa paljastaa muille, oman haavoittuvuutensa.

Onko niin, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei ole niin haavoittuvainen? Voi ottaa vastaan tällejä ilman, että ne uppoavat. Itsetunto on kuin kilpi ja mitä paremmin suojaudut, sitä vähemmän murenet. Huonolla kilvellä murenet joka lyönnillä niin, että se yhä huononee ja huononee.

Millä tavoin se itsetunto sitten rakennetaan? Ottamalla riskejä? Olemalla rohkea? Saavuttamalla onnistumisia?
Entä jos ei onnistukaan? On aika vaikeaa muuttaa ajatteluaan silloin kuin se on iskoistunut syvälle.On vaikea olla välittämättä tälleistä, syyttämättä itseään. Syyllisyydellä on myös suuri osansa itsetunnon kehittymisessä.
Mahtaako olla niin, että lapsuuden rooli on tässä korvaamattoman suuri? Jos ei lapsuudessa ole saanut tukea ja vanhemmat ovat syyllistäneet, sinulle voi syntyä huono itsetunto. Toisaalta tarkka ja tunnollinen persoona varmasti helposti kehittää itselleen syyllistäviä ajatuksia. Vaikeaa...menen näissä ajatuksissani aina enemmän ja enemmän solmuun. Pistetään muhimaan, ehkä tämä vielä aukeaa :)

Pelosta ja muuta asiaa laihdutuksen vierestä

Mietin  irtautumista. Miten moni ihminen istuukaan kotona, sellainen vähän höttö levoton fiilis, ei oikein tiedä mitä tekis ja kattelee sitten vaikka telkkaria tai saa levottomuutensa kohdistutettua facebookiin..

Itse meinasin tukahtua kotiin. Ei vastakaikua asioihin ja kiukkuisia itsekkäitä reaktioita kumppaniltani. Vaikka kello oli puoli yksitoista, energinen oloni pakotti minut purkamaan ajatuksia ulos pimeään syysyöhön. Tunsin itseni vähän hulluksi siinä kävellessäni pelkissä legginseissä ja pitkässä takissa. Se oli kuin joku leffakohtaus. Nainen kävelee syysyössä, hautaa kätensä taskuihin, työntää kaulukset pystyyn ja hartioita kevyesti nostamalla hakee turvallisen kolon oman takin kauluksista. Jossain vaiheessa pelko hiipi ajatuksiini, mietin sitä pelontunneta, mistä se johtuu ja miten paljon se estääkään. Todellisuudessa olisin halunut kävellä vaikka kaupungin toiseen laitaan ja ottaa vaikka taksin sieltä kotiin, mutta pelkoni esti minua kävelemästä kauemmaksi totutuista kotinurkista. Pimeydessä oli jotain pelottavaa. Ainahan meitä varotellaan puskista tulevista raiskaajista ja kummallisista autoista. Silti mua harmitti estoni.  Mietin oliko tämä sukupuolikysymys, olisinko miehenä seurannut vaistoani ja kävellyt pidemmälle? Kuinka epäreilua onkaan joutua naisena pelkäämään ja estämään itseään toimimasta siltä kuin tuntuu.

Tarkoitus oli kävelyllä selventää ajatuksiani. Mitä oikein haluan elämältä, onko tämä mitä minulla on riittävää ja kuinka saisin keinoja päästä eteenpäin niissä asioissa jotka koen tärkeiksi. Mietin sitä junnaavaa tilaa jossa elämme mieheni kanssa. Haluaisin kehittyä eteenpäin erilaisissa asioissa, mutta pelkään. Taas tuo hirvittävä estävä tunne vaikuttaa elämääni. Pelko. Olen ennenkin miettinyt tuota. Olen jopa kirjoittanut jääkaapin ovelle "älä pelkää". Siinä on hyvä motto. Rohkeus on pelon vastakohta, rohkeus on valoa ja elämää. Pelko on kuolemaa. Mutta missä kulkee rohkeuden raja, milloin rohkeus muuttuu tyhmyydeksi, milloin rohkeus muuttuu itsekkyydeksi?

Olen sitä mieltä, että höttö arki vie voimamme. Höttö arki on televisio, facebook, liikasyöminen, laiskuuteen tuudittautuminen, tyytymättömyys, joka kuiskailee jossain siellä taustalla. Höttö arki on arki, jota ei jaksa elää, sellaiset päivät, jotka elää vain koska on pakko, odotten seuraavaa parempaa päivää. Höttö arki on se, kun ei osaa elää tässä hetkessä. Pelko on se, joka estää elämästä tässä hetkessä.

Sunnuntaiaamuisin avaan yleensä ikkunan, koska rakastan noin kello kymmenen soivia kirkonkellon ääniä. Sen sijaan, että liikenne pauhaisi kotikadullamme, kadut ovat hiljaisia ja kirkko kutsuu hiljaa väkeään. Mitä jos sillä onkin jotain annettavaa? Ehdotin kumppanilleni, että menisimme joku sunnuntaiaamu jumalanpalvelukseen. Itse en ole koskaan niissä käynyt ja mieheni vain joskus rippikouluaikoina. Ei tiedä vaikka papilla olisikin jotain sellaista sanottavaa joka koskisi myös meidän elämäämme.

Idea oli miehestäni ihan mahdoton, hänen reaktio oli suorastaan tyrmäävä. Ihmettelin niin voimakasta reaktiota ja kysyinkin tästä, kuulutaanhan me myös kirkkoon. Hän ei osannut selittää, mutta ei ainakaan myöntänyt häpeävänsä kirkossa käymistä. Itse uskon, että hän pelkää. Hän pelkää jotain, mistä hänellä ei itselläänkään ole tietoa. Voin myöntää, että itsekin saisin taistella häpeän tunteen kanssa, mutta uskon,e ttä myös se olisi hyvä kohdata.

Voisi ehkä olla hyvä kirjoittaa ylös kaikki asiat joita pelkää ja lähteä pikkuhiljaa työstämään niitä mielessä. Peloista voi muuttua haasteita ja haasteiden voittaminen voi viedä elämää eteenpäin kohti rohkeutta, valoa ja elämänmakuista elämää.

Eilinen suklaapalleroherkuttelu teki aamupainoon aika runsaan piikin, eli kilon enemmän tuli sitten eilisestä....Nyt siis taas 84.0....En kyllä usko tuon pysyvyyteen, sen verran pieni oli tuo herkuttelu kuitenkin....

Mikä ihme mun kropassa mahtaa olla kun siihen tarttuu samantien kaikki ylimääräinen energia??? Hieman masentava oli olotilani joka tapauksessa aamulla. Sainkin töin tuskin raahattua itseni salille ja uimaan. Treeni oli oikein mukava, tunnin salilla rehkimistä ja tällä kertaa vain puoli tuntia uimista, mutta se aika täysillä ja vapaauintia suurin osa.

Onneksi aloitin taas viikon liikunnalla. Tänään kalorit on liikunnasta huolimatta alhaisemmalla, jotta saan eilisen pöhötyspömpön pois. Migreeni on yhä pysynyt poissa. Yritän kaikkeni, jotta se ei alkaisi, en juo, en polta ja liikun melkein päivittäin. Yritän myös huolehtia riittävästä unesta, mikä kyllä ei tahdo onnistua.....Saa nähdä jos yksi migreenikerta jäisi väliin, se olisi suorastaan huippua!

Tällainen tylsä maanantai tänään, täytyy yrittää piristää itseään jotenkin...hmm...hyvää musiikkia?

Ihme olo ja herkuttelua

Nyt on sunnuntai. Heräsin väsyneenä ja orastava migreeninalku päässä. Koitin juoksulenkkiä, mutta olin armollinen itselleni ja kävelin suuren osan. Oli huono olo,äklötti ja väsytti. Vaaka näytti aamulla tasan 83, eli nyt on kyllä suunta erittäin hyvä., pudotusta eilisestä on 500grammaa. Otin erillaisten velvollisuuksien jälkeen noin tunnin päiväunet ja migreeniolo häipyi. Jäljelle jäi ihan suunnattoman suuri tarve syödä jotain kunnolla. Nälkä tai puoliksi tyhjä olo tuntui epäterveelliseltä. Söin nopsaan melkein päivän kaikki kalorit (terveellistä ruokaa)ja nyt illalla päätin tehdä suklaakookospalloja. En tarvitse muuta, kalorit ylittyvät varmaan viidelläsadalla, mutta nyt on vain jostain syystä pakko saada nauttia... Tärkeä on, että en jatka tätä huomenna tai syö suklaapallojen lisäksi muita herkkuja. Ehkä myös psyykkisen jaksamisen kannalta on tärkeä, että välillä pitää herkuttelupäivää.
Jälkikäteen voin sitten katsoa mihin tällainen olotila ja toiminta johti, huijjasinko itseäni vai olinko sopivan armollinen.

On muuten ihan uskomatonta kuinka paljon 4 kilon pudotus muokkaa figuuria. Vatsa on sivulta litteän näköinen ja koko yläkroppa tuntuu timmiltä ja urheilulliseltä. Uinnin ja punttisalitreenin ansiosta rinnatkin näyttävät kiinteemmiltä, olo on paljon seksikkäämpi ja tämä olotila on hyödyttänyt miestänikin :)

Toivon pysyväni järkevällä tiellä tässä painonpudotuksessani, niin, että ulkonäköseikat eivät täytä koko elämääni.

Laihuus unelmapuun oksilla

Vaikka kirjoittelu blogiin on jäänyt vähemmälle, muutokset ovat erittäin positiivisia ja näkyvät jo ulospäin. Paino on tällä hetkellä 83.5kg, eli alin mitä tämän blogin kirjoittamisen aikana on koskaan ollut. Migreenit ovat vähentyneet ja tunnen olevani energisempi ja positiivisempi.

Tajusin yhden tärkeän seikan. Olen ennen antanut liian suuren painoarvon laihtumiselle. Laihuus on ollut suurin unelmani ihan lapsesta saakka. Muistan kuinka aina toivoin (jos vaikka sain joulupuurosta mantelin tai näin tähdenlennon), että aikuisena saisin olla laiha. Olin aina pyöreä lapsi. En hurjan ylipainoinen, mutta sellainen tanakka ja muita paljon pidempi. Tunsin itseni huonommaksi kuin muut ja olinhan erilainen kuin laihat luokkatoverini.

Lapsesta saakka olen yhdistänyt laihuuden sosiaaliseen hyväksyntään. Olen ajatellut, että kunhan vain olisin laiha, muut pitäisivät minusta enemmän, olisin suositumpi ja ihmiset pitäisivät minua nokkelana ja mukavana, tahtoisivat olla enemmän seurassani.

Yksi ilta viime viikolla tämä ajatusvirhe kirkastui mielessäni. Tulin kaverilta ja koin jonkinlaista sosiaaalista epäonnistumista kanssakäymisessämme. Olo oli masentava, koska tajusin, että vaikka olin laihtumassa en olisi yhtään sen parempi tyyppi. Aloin miettimään kuinka ihmeessä olen voinut edes viljellä sellaista ajatusta, että laihana muutkin puutteeni korjaantuisivat, varsin alitajuisesti. Pohdin miten se on vaikuttanut painonpudotusyrityksiini.

Tosiasia on, että en ole päässyt tavoitteeseeni kuin kerran, 13 vuotta sitten....Kuitenkin olen laihduttanut varmasti sata kiloa tuonkin jälkeen. Jojoillut edestakaisin, mutta kertaakaan en ole pässyt ihan loppuun asti. Tämä johtuu siitä, että lähestyessäni tavoitetta masennun. Masennun koska en voi enää piiloutua sen taakse, että erilaiset puutteeni esimeriksi sosiaalisissa taidoissa johtuisivat siitä,e ttä olen lihava. Joudun kohtaamaan ne puutteeni ihan sellaisina kuin ne ovat, alastomana vailla lihavuuden tuomaa suojaa.

Olen aina miettinyt miksi ihmiset puhuvat lihavuuden tuomasta suojakilvestä. Mitä? Siis mikä ihmeen suoja? Nyt ymmärrän. Olen itsekin piiloutunut lihavuuden pilven taakse. On helpompi syyttää lihavuutta ongelmistaan, kuin kohdata ne sellaisina.

Laihuus on ollut unelmani. Unelmani toteutuessa kaikki muutkin asiat korjaantuisivat, unelma on on ollut psykologinen tukipilarini. Nyt kun en enää suostu ajattelemaan "väärin" joudun työstämään muita ongelmiani ihan tässä hetkessä. Laihtumisesta muuttuu tavoite, joka on enemmän konkreettinen. Konkreettiset tavoitteet ovat helpompi saavuttaa kuin mieleen takertuneet unelmat.

Unelmia on toki  hyvä olla. Voin sitten ripustaa joitakin puutteita uusille unelmapuun oksille. Uskon, että unelmilla on oma tarkoituksensa ihmisen elämänhalussa. Joskus on myös hyvä huijata itseään uskomaan , että asiat korjaantuvat  unelman kautta. Mutta laihan kropan haluan saavuttaa oikeassa elämässä, en haaveissani ja tämä on ainoa tie siihen.

Läheltä liippas..

Eilen illalla sohvaperunana tuli niin KAMALA hinku jotain hyvää, meinasin lähteä kauppaan hakemaan suklaalevyä tai vähintäänkin kaapille ottamaan kasan voileipäkeksejä. Mietin siinä, että mikä hitsit mut nyt saa haluamaan ihan himona jotain herkkua ja mieluiten hiilaripitoista ja kunnolla. No istuin siinä kauan ja odottelin, että himo menis ohi, mut ei se oikein toiminut, siinä se vaan kummitteli. Onneks leffa loppui, eikä jäänyt mitään syytä enää valvoa ja mässäillä. Nousin nopsaan ylös ja hilasin itseni sänkyyn. Siinä sitten vielä hetken kirjaa lukiessani himo pikkuhiljaa hälveni vaikkei poistunut kokonaan.

Mietin siinä taistelussani,  että mistä tällainen johtui. Syitä kyllä löytyi, mutta ehkä juuri niiden vuoksi olisinki antanut itselleni luvan herkutella ajatuksella "poikkeuskerta". Menkat olivat alkamassa, eli siinä se suurin syy, silloin tekee aina mieli makeaa. Mutta olisi kyllä ollut virhe vetää navan täyteen suklaata, paino olisi ollut paljon enemmän kuin nyt aamulla, joka ilmankin herkuttelua oli noussut vissiin menkkaturvotuksen takia 85.9 asti (eli +400g eilisestä). Kilon plussalla olisin voinut masentua ja jatkaa herkuttelulinjaa.

Hyvä siis näin, tästä on hyvä aloittaa tuleva viikko. Migreeniä voi olla tiedossa, koitan sitten vain kestää ja olla syömättä liikaa.

Absolutismia, juhlimista ja punttisalia

Projetki jatkuu, pysyy, lainehtii ja tekee kieppejä. Tasaisesti ollaan siis menty. Edellisen kirjoituksen jälkeen paino on hilautunut ehkä kilon-kaksi alaspäin (nyt 85,5). Alan päästä kiinni liikuntaan ja rauhalliseen, järkevään syömiseen kiinni. Elämäniloakin ehkä ollut hiukan enemmän.
Juhlistin viime viikolla melkein kuuden viikon kokonaan alkoholittoman (ja savuttoman....) jakson jälkeen. Rapujuhlien kunniaksi join( ja poltin...) oikein kunnolla :) Oli tosi hauskaa ja päätin, etten ihan absolutistiksi ryhdy, mutta seuraavan kahden päivän päänsäryn jälkeen ajattelen, että sitä juomista voi sitten kuitenkin harrastaa erittäin harvoin. En jaksa enää niitä migreenejä, ne vie ihan mehut. Kuitenkin tämän kaiken jälkeen, olen pysynyt terveellisen elämän raiteilla. Se tuntuu hyvältä. Olo on tosi varma ja terve. Tiedän, että haluan jatkaa tätä nyt näin ja ottaa sitten alkoholia vain erityisten juhlien kunniaksi. En tarvitse alkoholia, jos menen katselemaan keikkoja tms. itseasiassa mulla on rennonpaa ilman sitä, kun ei takapiru omatunto kokoajan muistuta taustalla seuraavien päivien migreeneistä.

Kävin myös punttisalilla eilen neljän kuukauden tauon jälkeen. Spagettijalat ja kädet sain illaksi, mutta voi että kun tuntuu hyvältä ja timmiltä kropassa tänään, kyllä tuo lihaskuntoharjoittelu on tärkeä tie onneen tässä kropan kuntoon laittamisessa, niin tylsää puuhaa kuin se punttien nostaminen onkaan....

Projekti jatkuu, tasaantuu, löytää vahvat uomansa, uudet polkunsa, etenee hiljaa, mutta varmasti.