Tajusin yhden tärkeän seikan. Olen ennen antanut liian suuren painoarvon laihtumiselle. Laihuus on ollut suurin unelmani ihan lapsesta saakka. Muistan kuinka aina toivoin (jos vaikka sain joulupuurosta mantelin tai näin tähdenlennon), että aikuisena saisin olla laiha. Olin aina pyöreä lapsi. En hurjan ylipainoinen, mutta sellainen tanakka ja muita paljon pidempi. Tunsin itseni huonommaksi kuin muut ja olinhan erilainen kuin laihat luokkatoverini.
Lapsesta saakka olen yhdistänyt laihuuden sosiaaliseen hyväksyntään. Olen ajatellut, että kunhan vain olisin laiha, muut pitäisivät minusta enemmän, olisin suositumpi ja ihmiset pitäisivät minua nokkelana ja mukavana, tahtoisivat olla enemmän seurassani.
Yksi ilta viime viikolla tämä ajatusvirhe kirkastui mielessäni. Tulin kaverilta ja koin jonkinlaista sosiaaalista epäonnistumista kanssakäymisessämme. Olo oli masentava, koska tajusin, että vaikka olin laihtumassa en olisi yhtään sen parempi tyyppi. Aloin miettimään kuinka ihmeessä olen voinut edes viljellä sellaista ajatusta, että laihana muutkin puutteeni korjaantuisivat, varsin alitajuisesti. Pohdin miten se on vaikuttanut painonpudotusyrityksiini.
Tosiasia on, että en ole päässyt tavoitteeseeni kuin kerran, 13 vuotta sitten....Kuitenkin olen laihduttanut varmasti sata kiloa tuonkin jälkeen. Jojoillut edestakaisin, mutta kertaakaan en ole pässyt ihan loppuun asti. Tämä johtuu siitä, että lähestyessäni tavoitetta masennun. Masennun koska en voi enää piiloutua sen taakse, että erilaiset puutteeni esimeriksi sosiaalisissa taidoissa johtuisivat siitä,e ttä olen lihava. Joudun kohtaamaan ne puutteeni ihan sellaisina kuin ne ovat, alastomana vailla lihavuuden tuomaa suojaa.
Olen aina miettinyt miksi ihmiset puhuvat lihavuuden tuomasta suojakilvestä. Mitä? Siis mikä ihmeen suoja? Nyt ymmärrän. Olen itsekin piiloutunut lihavuuden pilven taakse. On helpompi syyttää lihavuutta ongelmistaan, kuin kohdata ne sellaisina.
Laihuus on ollut unelmani. Unelmani toteutuessa kaikki muutkin asiat korjaantuisivat, unelma on on ollut psykologinen tukipilarini. Nyt kun en enää suostu ajattelemaan "väärin" joudun työstämään muita ongelmiani ihan tässä hetkessä. Laihtumisesta muuttuu tavoite, joka on enemmän konkreettinen. Konkreettiset tavoitteet ovat helpompi saavuttaa kuin mieleen takertuneet unelmat.
Unelmia on toki hyvä olla. Voin sitten ripustaa joitakin puutteita uusille unelmapuun oksille. Uskon, että unelmilla on oma tarkoituksensa ihmisen elämänhalussa. Joskus on myös hyvä huijata itseään uskomaan , että asiat korjaantuvat unelman kautta. Mutta laihan kropan haluan saavuttaa oikeassa elämässä, en haaveissani ja tämä on ainoa tie siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti