Niin..on elämässä muutakin kuin laihduttaminen ja blogi. Mutta silti, heti kun päästää kontrollia enemmän, tai on tilanteissa joita ei ole harjoitellut uusilla elämäntavoilla onnistuneesti tarpeeksi usein, niin silloin on vaarassa sortua pahemminkin.
Siinähän se taas vanha oivallukseni polut, joista olenkin kirjoittanut parin otteeseen.
Esimerkki: Viime viikonloppuna olimme veljeni luona isolla porukalla, lapsia yms mukana. En oikein tienyt mitä tehdä, ja jotenkin olo oli levoton, kun en ollut omissa nurkissa. Mieltäni varjosti myös äitini kanssa käyty riita. Pyysin veljeäni, että hän ei ostaisi paljon herkkuja, mutta lasten vuoksi niitä nyt sitten oli hankittu. Jääkaapissa oli vain vähän ruokaa(ei hedelmiä ja vihanneksia) ja en ollut itse se joka oli vastuussa ruokailusta.Mulle tuli ehkä jonkinlainen levoton paniikki, vaikea selittää.... Löysin vahingossa kaapista veljeni piilottaman jättiläiskeksilaatikon ja aloin syömään. Söin niitä isoja keksejä ainakin kymmenen ja mieleni teki vielä enemmän, mutta en kehdannut syödä, jotta muillekin jäisi.
Em. tilanetta varten mulla pitäisi olla jossain pääni varastossa erilaisia hyviä toimintatapoja, sellaisia joissa olen onnistunut välttämään liikasyömisen ja huonon omatunnon. Koska niitä hyviä kokemuksia ei ole tarpeeksi, polut eivät ole tarpeeksi vahvoja, eksyn matkalla, enkä näe selvänä sitä hyvää polkua. Sen sijaan näen sen tutun vanhan jonka tiedän johtavan taas takaisin uuteen alkuun, mutta ainakin se paikka on tuttu ja turvallinen. Ne epäselvät polut tuntuvat vähän pelottavilta ja jopa tylsiltä, luulen, että niitä tallaamalla elämäni muuttuu tylsemmäksi.
Jos mulla olisi ollut varastossa monia onnistumisia, olisin voinut luottaa itseeni, olisin voinut luottaa, että se polku joka edustaa ehkä vain kahta keksiä on se hyvä ja riittävä, se polku on se jota mun pitää seurata jos haluan vapauden, vapaus ei löydy vanhoilla poluilla ja pinttyneillä tavoilla, ne ovat elämäni kahleet, ne johtavat siihen, että en enää halua nähdä valoa, että en voi luottaa itseeni.
Tulipa symboliikka ..., no jos tämä psyykkaaminen auttaa mua ja jos joku lukija pääsee jostain kumman syystä samalle taajudelle niin hyvä :)
Viikonlopun herkuttelu jätti suuni ja aivoni halamaan lisää makeaa. Olin jo menossa oikeaan suuntaan maanantaina, kun illlalla ratkesin poikani leipomiin mokkaruutuihin. Olin päättänyt, että otan vain yhden palan, mutta lopulta otinkin ainakin viisi palaa...
Nyt tiedostan, että joudun väkisin vierottautumaan makeanhimosta ja jättämään nämä uudelleentallatut huonot polut, niitä on vaan niin helppoa lähteä seuraamaan....
Paino tänään aamulla 82, junnausta edelleen....tänään on mennnyt hyvin ja huomenna toivottavasti myös, suunta on toivottavasti nyt alaspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti