Vaaka oli kuitenkin armeliaampi, se näytti "vain" 85.9, joka on runsas nousu, mutta henkisesti paljon helpompi kestää kuin 87 alkava luku. Pelkäsin mahdollisen suuren nousun johtavan täydellisen laihdutuslamaantumiseen, sellaiseen oloon, että enhän mä pysty tähän, epäonnistun aina jne...Itsesyytökset olisivat johtaneet hälläväli-ilmapiiriin, en olisi viitsinyt jatkaa tästä eteenpäin, koska en olisi luottanut itseeni ja mahdollisuuksiini laihtua.
Tuomion keveyden jälkeen aloinkin kiittämään itseäni. "Hyvä, että liikuin paljon ja olin energinen, hyvä, että en lähtenyt baariin eilen illalla". Tämä johtikin hyvin positiivisiin fiiliksiin. Nyt tässä ihanan aurinkoisessa aamussa, kun muut vielä nukkuvat ja itse keitän kaurapuuroa samalla kirjoittaen blogia, tunnen oloni melkein uudestisyntyneeksi, tunnen, että minulle on annettu uusi mahdollisuus.
Voimaa antavat myös ihanat kokemukset äitini luona. Oloni oli paljon energisempi kuin yleensä, sen sijaan, että olisin löhönnyt sohvalla, autoin puutyöhommissa, autoin myös äitiäni mahdollisuuksien mukaan ja ennen kaikkea, sain käydä itsekseni jäällä hiihtämässä moneen otteeseen. Viimeisellä kerralla hiihdin vaarini puusuksilla kauas toiselle saarelle, istuin siinä rantaan ajautuneella puupölkyllä ja katselin auringonlaskua täydellisessä hiljaisuudessa. Ei sellaista rauhaa voi kenellekään selittää, mutta tuollaisten kokemusten ja tunteiden avulla saan voimaa jatkaa terveellistä elämää, ne antavat voimaa arkeeni.
Pakkohan se on myös myöntää, että liikaa söin. Tarjolla oli ihania pieniä suklaamunia, mämmiä, pääsiäiskakkua, pullaa ja söin niitä runsaasti, varsinkin suklaamunia.....Olen kyllä syyttänytkin itseäni tästä, eihän mulla olisi ollut mikään pakko ahmia niitä suklaamunia roppakaupalla tai ottaa toista ja kolmatta kakunpalaa. Ihmettelenkin mikä pistää syömään holtittomasti liikaa, muutenhan olisin normaalia tarjottua ruokaa syömällä ja varovasti maistamalla herkkuja onnistunut jopa pudottamaan painoa....
Ahmimiseen johtavissa tilanteissa sanon itselleni "ota nyt kun kerran on tarjolla" tai "syö nyt äkkiä ennen kuin loppuvat", tai "olet ansainnut nämä, voit kyllä vähän hemmotella itseäsi, typerää olla liian tiukka" tai jopa " on noloa kieltäytyä kun kaikki muut syövät".
En löydä noiden ajatusten lähdettä, ne kumpuavat jostain todelta syvältä, oliskohan ne jopa jotain alkukantaisia selvitymiseen liittyviä vaistonperäisiä ajatuksia.
Ajatuksia ja tunteita haliitsemalla luulisi pääsevänsä myös em. ajatusten herraksi. Koitan oppia siinä koko ajan paremmaksi, seuraavaksi aionkin lukea hengitykseen ja mielenhallintaa liittyvän kirjan. Katsotaan löytyisikö siitä apua myös painonhallintaan.
Tänään menen uimaan ja punttisalille, muuten päivän pitäisi olla suhteellisen vähähaasteinen lukuunottamatta kakun leipomista huomiseen. Huomenna mieheni äiti tulee käymään, se tuo mukanaan erittäin suuria haasteita.
Ensinnäkin meillä on tarjolla herkullista ruokaa ja kakkua, mutta hän tuo mukanaan yleensä suuret määrät herkkuja. Se, että ne herkut valtaavat kodin on ihan kestämätöntä, harmitukseni moisesta invaasioista saa minut yleensä syömään kiukkuisena kaikki herkut pois sen jälkeen kun vieraat ovat lähteneet. Pyydän usein myös mieheni piilottamaan herkut, jotta en pääse niihin käsiksi. Ole kyllä pahasti makean-narkkari. Ei tätä hallitsemattomuutta voi normaaliksi sanoa.
En löydä tähän nyt muita keinoja kuin mielikuvilla harjoittelun ja kieltäytymisellä vahvistumisen ajatuksen.
Eli kun huomaan tilanteen käyvän hallitsemattomuuden rajalla, minun tulisi miettiä sitä hiihtoretkeni rauhoittumisen paikkaa ja tätä ihanaa uudestisyntynyttä oloa joka minulla on tänä aamuna. Voin hengitellä rauhassa ja tiedostaa oikein ajatuksella tilanteen hankaluuden. Voin jopa kiittää mielessäni tätä hyvää mahdollisuutta vahvistaa mieltäni kieltäytymällä tästä hallitsemattoman herkuttelun tilanteesta. Pidän mielessä sen, miten nyt kieltäytymällä vahvistun seuraavia kertoja varten, miten opetan mieleni kävelemään uusia polkuja. Tästä pääset lukemaan aikaisempaa kirjoitustani aiheesta
Tämä polkuajattelu on kyllä hyvä, olen opettanut sitä myös pojalleni:
Jos olet opettanut aivosi toimimaan aina tietyn kaavan mukaan, poikkeaminen siltä tieltä on vaikeaa. Siksi sinun täytyy uudestikouluttaa aivosi kävelemään uusia polkuja. Mitä useammin niitä uusia polkuja tallaat, sitä selvemmin ne alkavat näkyä ja sitä helpompi niitä on myös jatkossaa seurata. Ei ole mikään pakko ottaa sitä vanhaa ja helppoa tietä, vaan mielen voi lähettää seikkailulle, voi katsoa mitä uudet polut tuovat tullessaan, takuulla paljon paremman lopputuloksen kuin vanhat!
Tuleviin halllitsemattomiin tilanteisiin pidän mielessä siis:
-Tilanteen rauhallinen tiedostaminen ja mielikuvilla muistuttaminen hyvän olon hetkistäni esim. hiihtoretkellä
-Kieltäytymällä vahvistumisen mahdollisuuden tekemällä mieleeni uusia polkuja ja muistuttamalla, että uudet polut ovat seikkailu, jonka haluan nähdä, vanhojen polkujen masentava määränpää on jo tiedossani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti